Digitv saatava myös datan välityskanavaksi
16.4.2002 10:39 Liikenne- ja viestintäministeri Kimmo Sasin mielestä digitaalitelevisio on saatava pelkästä perinteisten televisio-ohjelmien jakelukanavasta myös kaksisuuntaiseksi datan välityskanavaksi. Puheessaan Helsingin Mobile Expo -messuilla hän vilautti myös ajatusta tehdä matkapuhelinverkoista digitv:n paluukanava.
Suomi on ministeriön ylijohtaja Harri Pursiaisen mukaan lobbaamassa aktiivisesti esimerkiksi Euroopan Unionin ministerineuvostotasolla ratkaisua, jossa yksi taajuuskanava varattaisiin digitv:n paluukanavaksi. Hän pitää kuitenkin ennenaikaisena ajatusta, että tämä taajuuskanava olisi nimenomaan matkapuhelinten kanava.
- On ensin nähtävä kuinka digitv ja matkapuhelinmaailma mahdollisesti lähentyvät toisiaan ja millaiset ovat niiden yhteiskäyttömahdollisuudet, hän huomauttaa.
- Televisiota ei tulisi kuitenkaan pitää enää pelkkänä televisio-ohjelmien katselulaitteena, vaan paljon laajempana, myös erilaisen datan välityskanavana, Pursiainen korostaa.
Keskustelu digitv:n ja mobiiliverkkojen yhteistyöstä on ryöpsähtänyt liikeelle digitv-taajuuksia saaneiden yritysten, kuten SanomaWSOY:n jätettyä käyttämättä digitv-kanavaoikeuksiaan. Lisäksi 1-2 vuoden sisällä jakoon on tulossa niin sanottu neljäs kanavanippu, josta ei kuitenkaan tule valtakunnallista. Nyt uusille taajuuksille ollaan kovaa vauhtia hakemassa uutta käyttöä datan välitysteinä.
Tällä hetkellä digitv-verkoissa voi siirtää dataa vain yksisuuntaisesti. Digitaalisessa maailmassa myös palvelujen käyttäjän odotetaan haluavan vaikuttaa palvelun sisältöön esimerkiksi räätälöimällä siitä itselleen soveltuvan kokonaisuuden, ja hoitamalla sen avulla esimerkiksi välttämättömiä toimintoja kuten laskujen maksua tai pääsylippujen varauksia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Opetushallitus: sähköinen tunnistus menestys yhteishaussa
28.05.2007 Sähköistä tunnistamista ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteishaussa pilotoitiin hyvin tuloksin tänä keväänä, Opetushallitus arvioi.
Kolme vuotta sitten
Miljoonarahoitus mobiilille tietoturvalle
28.05.2009 Professori Pekka Neittaanmäki ryhmineen saa 2,7 miljoonaa euroa mobiililaitteiden tietoturvan penkomiseen.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi