Television suurkuluttajia houkutellaan viikon katkolle
22.4.2002 10:35 Tänä vuonna amerikkalaislapset viettävät jo enemmän aikaa television ääressä kuin koulussa, TV-Turnoff Weekin kampanjasivut kertovat. Tv-uskollisia amerikkalaisia kosiskellaan tällä viikolla muun muassa kirjojen ja perhe-elämän pariin.
On jälleen aika viettää televisiotonta viikkoa, julistaa amerikkalainen kampanjaorganisaatio TV-Turnoff Network nettisivuillaan. Vuodesta 1995 vietetyn viikon idea on tiivistetysti television sulkeminen viikoksi, jotta elämällä olisi tilaisuus avautua.
Huolta kampanjassa tunnetaan etenkin lasten tv-elämästä. Tänäkin vuonna amerikkalaislapset katsovat televisiota yli tuhat tuntia, kun koulukin vie heidän vuodestaan vain noin 900 tuntia, kampanjasivut kertovat.
Pari miljoonaa tv-mainosta ennen eläkepäiviä
Järjestön esittelemien tilastojen mukaan Yhdysvalloissa vain pari prosenttia kodeista elää ilman televisiota, 35 prosentilla on kaksi vastaanotinta ja 41 prosentilla vähintään kolme vastaanotinta. Keskivertoisessa amerikkalaiskodissa televisio on auki joka päivä yli seitsemän tuntia. Katseluaikatilaston mukaan keskivertoamerikkalainen viettää television seurassa noin neljä tuntia päivässä.
Yksin lapset näkevät vuodessa jo noin 20 000 tv-mainosta. Kun amerikkalainen on varttunut 65-vuotiaaksi, häneen on vedottu keskimäärin parilla miljoonalla tv-mainoksella, kampanjan tietopaketti paljastaa.
TV-Turnoff Networkin toimii Yhdysvalloissa noin 400 000 dollarin vuosibudjetilla. Mukana verkostossa on kaikkiaan vajaat seitsemänkymmentä yhteistyökumppania. Televisiottoman viikon viettoa tukevat Yhdysvalloissa vahvasti muun muassa lääketieteelliset, liikunalliset ja opetusalalla toimivat yhteisöt.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Opetushallitus: sähköinen tunnistus menestys yhteishaussa
28.05.2007 Sähköistä tunnistamista ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteishaussa pilotoitiin hyvin tuloksin tänä keväänä, Opetushallitus arvioi.
Kolme vuotta sitten
Yritysten päätelaitteet Atean Pesutykkiin
28.05.2009 Atea tarjoaa uutta Pesutykki-palvelua pitämään yritysasiakkaiden päätelaitteet ohjelmistoineen ajan tasalla kuukausimaksua vastaan.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi