Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ruotsalaiset ostavat ahkerasti

Suomalaiset viihtyvät webissä ikkunaostoksilla

26.4.2002 10:30 Suomalaiset tekevät netissä ahkerasti ikkunaostoksia. Huomattavasti harvempi ostaa verkosta oikeasti. Tuoreessa eurooppalaisvertailussa Ruotsi esittäytyykin e-kaupan esimerkkimaana.

Ruotsissa 27 prosenttia netin käyttäjistä tekee verkko-ostoksia. Internetissä seikkailevista suomalaisista suunnilleen yhtä moni kiertelee verkkosivuilla ikkunaostoksilla. Kuitenkin vain 16 prosenttia suomalaisesta web-väestöstä kuuluu tämän selvityksen mukaan verkkoshoppaajiin.

Luvut käyvät ilmi eMarketerin julkaisemasta katsauksesta, jonka taustalla on Cap Gemini Ernst & Youngin yhdessä ORC Internationalin kanssa yhdeksässä Euroopan maassa tekemä kuluttajatutkimus. Kyselyssä oli mukana yhteensä kuusituhatta kuluttajaa.

Tutkituista maista Ruotsi edusti e-shoppailun kärkeä. Seuraavaksi eniten verkko-ostajia oli norjalaisessa nettiväestössä. Ennen Suomea listalla komeilevat myös Iso-Britannia, Saksa ja Hollanti, joissa noin joka viides netin käyttäjä kuuluu e-shoppaajiin. Suomen jälkeen tulevat Ranska ja Espanja 8-prosenttisella ja Italia 6-prosenttisella osuudellaan.

Ahkerimpia ikkunaostosten tekijöitä ovat suomalaisten ohella hollantilaiset.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Dell tuo markkinoille musteettoman tulostimen

11.02.2009 Dell tuo markkinoille mobiilitulostimen, johon ei tarvita mustetta. Tulostin on Zink-yhtiön valmistama.

.