Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
DigiTV:n kysyntä kasvaa

Canal Digital kasvatti etumatkaa

30.4.2002 11:55 Canal Digital vahvisti ensimmäisen vuosineljänneksen aikana asemaansa Suomen ja Pohjoismaiden suurimpana satelliittivälitteisten digitaalisten TV-lähetysten tarjoajana. Vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana yrityksen asiakasmäärä on kasvanut yhteensä yli kahdeksan prosenttia, ja yhtiöllä on nyt lähes 50 prosenttia enemmän maksuTV-tilaajia kuin lähimmällä kilpailijallaan.

Kasvua koettiin kaikissa Canal Digitalin operoimissa maissa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa, yrityksestä kerrotaan.

Tämän vuoden maaliskuuhun mennessä Canal Digitalin maksu-TV -asiakkaiden lukumäärä kasvoi noin 614.000 asiakkaaseen. Kaiken kaikkiaan Canal Digitalilla on Pohjoismaissa noin 1 017 000 asiakasta, joista jo 738 000 on digitaalisia palveluja tilaavia asiakkaita eli digitaalisia
korttiasiakkaita.

Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana Canal Digital kasvatti kanavavalikoimaansa kahdella uudella kanavalla, 60-, 70-, 80- lukujen ja
90-luvun alkuvuosien musiikkivideoita lähettävällä VH1 Classic -musiikkikanavalla ja Travel Channel -matkailukanavalla.

Digitaalisten televisiolähetysten lisäksi Canal Digital välittää asiakkailleen myös digiTV-palveluja, kuten KIOSK -tilausvideopalvelun, interaktiivisia pelejä, elektronisen ohjelmaoppaan EPG:n sekä interaktiivisen kauppapaikan eTV:n.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Opetushallitus: sähköinen tunnistus menestys yhteishaussa

28.05.2007 Sähköistä tunnistamista ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteishaussa pilotoitiin hyvin tuloksin tänä keväänä, Opetushallitus arvioi.


Kolme vuotta sitten

Yritysten päätelaitteet Atean Pesutykkiin

28.05.2009 Atea tarjoaa uutta Pesutykki-palvelua pitämään yritysasiakkaiden päätelaitteet ohjelmistoineen ajan tasalla kuukausimaksua vastaan.

.