Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Saisimmeko sisältötakuun?

Tv-peliä puolen miljardin panoksella

2.5.2002 12:18 Kansakunnan televisioiden kääntäminen digikanaville maksaisi arviolta puoli miljardia euroa. Kampanjan tavoite kuulostaa kristinopilliselta: sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä mitä ei nähdä. Jos sika on ostettava säkissä, olisipa siinä edes reilu annos suomalaisuutta!

Tiedätkö, mitä saisi 500 miljoonalla eurolla? Esimerkiksi Helsingin kaupunki voisi tuolla summalla ostaa ulkopuoliselta konsultilta runsaat 18 880 uutta selvitystä siitä, paljonko se säästäisi mistäkin lähikirjastosta eli tietoyhteiskunnan julkisesta asiakaspäätteestä luopuessaan.

Niin sanottuun tietoyhteiskuntaan on mediassa liitetty tuo edellä mainittu eurosummakin, mutta säästämisestä on samassa yhteydessä turha puhua. Arvion mukaan puoli miljardia euroa tarvittaisiin suomalaistelevisioiden kääntämiseksi digikanaville. Mutta mistä eurot otetaan? Siinäpä vasta kuuma ja nykytietämyksen mukaan myös akryyliamidipitoinen juures purtavaksi!

"?Sen todellisuutta, mitä toivotaan..."

"?Sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä"?, sanotaan kristillisissä piireissä, vaikka digivastaanottimen sijaan puhe onkin uskosta. Mutta eivätkö vain digitoimijatkin yhtenään kaipaile pelastusta ja kysele uskostamme, joka toistaiseksi vaikuttaa toivottoman heiveröiseltä? Toistaiseksi arviolta vain kaksikymmentätuhatta digiboksia on löytänyt itselleen kodin.

Digiautuuden uskotaan riippuvan muun muassa päätöksestä, jolla analogisten kanavien armonaika päättävästi asetettaisiin esimerkiksi vuoteen 2006. Eräiden mielestä "?digipakkoakin"? varmempi tie olisi kuitenkin kansan suosion ostaminen. Koteihin jaettavin ostosetelein itse kukin voisi hankkia haluamansa digiboksin tai –vastaanottimen niin, että halvimmasta mallista ei ehkä tarvitsisi maksaa mitään. Vaan kuka allekirjoittaisi lahjakortin?

Samaan aikaan, kun toisaalla Yleisradion ruotsinkieliset katsojat ovat pyrkineet heitä aidosti palvelevan digitaalisen FST-kanavan katsojiksi jopa kääntämällä lähetyksiä analogisiksi, ovat kaupalliset digitoimijat kertoneet, ettei heillä toistaiseksi ole varaa tuottaa digikanavilleen riittävän houkuttelevaa sisältöä. Tuskinpa siis he näin kevein kukkaroin maksaisivat vastaanottimiakaan! Lahjoittajana toimisi tietenkin valtio ja sen kukkaron kartuttajina tietenkin veronmaksajat.

Lahja sisältötakuulla

Valtion toimintaan kuuluu lukuisten tukien ja avustusten jakaminen muun muassa työllisyyden turvaamiseksi. Tukeepa valtio esimerkiksi taiteilijoita myös ostaen teoksia kokoelmiinsa ja julkisesti nähtäviksi. Mikä ettei se siis voisi ostaa kiinnostavia televisio-ohjelmiakin? Monellehan mediasisällön menekki on toimeentulokysymys siinä kuin taiteilijalle teoskauppa.

Taidetta ajatellen kaksi asiaa on tärkeää, kuten entinen presidenttimmekin joskus lausahti: on oltava sanottavaa ja kykyä sanoa se. Samaa sääntöä voi mielestäni soveltaa kaupallisiin tv-kanaviin. Ellei kyky kiinnostaa riitä, saako ystäviä ostamalla – ja jos, niin kenen rahaa tähän on mielekästä käyttää?

Ennen kuin kotien digivarustelu maksatetaan valtion kassan kautta myös niillä, joiden usko uusien - tässä yhteydessä lähinnä kaupallisten kanavien – sisältöön on heikko, pitäisi tietää, että ostettavassa säkissä on kylliksi työllistävää, tuoretta, "?lisäarvokasta"? suomalaista sisältöä.

Julkisen talouden tavoitteenasettelua ajatellen on syytä myös muistaa, että ulkomaalaisten sairaalasarjojen televisoinnilla ei paljon kansanterveys kaunistu eivätkä poliisisarjat luo turvallisuutta. Ja valmiiksi eltaantuneen tuontitavaran, kuten kaiken maailman törkytorstaiden, tukeminen ei ainakaan kuulu suomalaiseen budjettiin vaan mainostajille, joilla on rakkaussuhde tällaisiin yleisöihin!

Mihin unohtuivat muut jakelukanavat?

Vielä on syytä muistella myös liikenne- ja viestintäministeri Kimmo Sasin lausuntoa, jota viimeksi pureksimme. Meidänhän on annettu ymmärtää, että YLE:n muuttuminen maksutelevisioksi tulevaisuudessa voisi olla perusteltua siksi, että tv-sisältöä jaetaan pian tietokoneisiin ja puhelimiinkin. Pelkkä television omistaminen päätelaiteriippumattomassa ympäristössä ei tuntuisi reilulta rahastusperiaatteelta.

Jos tämä on totta, tekee mieli kirjoittaa digisetelin kääntöpuolelle muuan kysymys: miksi valtion pitäisi tällaisessa toimintaympäristössä ostaa joka kotiin juuri digitaalinen televisiovastaanotin? Vai saisiko setelillä myös multimediakännykän? Reilun pelin ja repivän kilpailun nimissä sekin voisi olla tarpeen.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Opetushallitus: sähköinen tunnistus menestys yhteishaussa

28.05.2007 Sähköistä tunnistamista ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteishaussa pilotoitiin hyvin tuloksin tänä keväänä, Opetushallitus arvioi.


Kolme vuotta sitten

Yritysten päätelaitteet Atean Pesutykkiin

28.05.2009 Atea tarjoaa uutta Pesutykki-palvelua pitämään yritysasiakkaiden päätelaitteet ohjelmistoineen ajan tasalla kuukausimaksua vastaan.

.