Kulttuuriministeriö haluaa piratismin kuriin
3.5.2002 08:07 - Tekijänoikeuslainsäädännössä on otettava huomioon oikeuksienhaltijoiden oikeutetut edut, mutta myös huolehdittava oikeuksien käyttöedellytyksistä. Tekijänoikeus on kaiken luovan työn perusta, myös tietoyhteiskunnassa, sanoi kultuuriministeri Suvi Lindén torstaina. Nämä vaatimukset korostuvat Lindénin mukaan erityisesti sähköisessä ja verkkoympäristössä.
- Kehittymässä olevat tekniset suojakeinot ja erilaiset oikeuksien hallinnointi- ja lisensiointijärjestelmät mahdollistavat suojatun aineiston käyttäjille entistä helpomman oikeuksien hankinnan ja oikeudenhaltijoille turvallisemman suojatun aineiston käyttöympäristön.
Tekijänoikeustoimikunnan mietintö Tekijänoikeudet tietoyhteiskunnassa luovutettiin kulttuuriministeri Lindénille torstaiaamuna.
Mietinnössä ehdotetaan, että laajaksi paisunutta piraattitallenteiden yksityistä maahantuontia rajoitetaan ja hyvitys yksityisestä kopioinnista pohjataan laajennettuun kasettimaksuun. Lisäksi teknisten suojausten purkaminen halutaan rangaistavaksi, mtta aineistojen käyttöä arkistoissa, kirjastoissa ja museoissa helpotetaan.
Mietintöön sisältyvät ehdotukset EU:n tietoyhteiskunnan tekijänoikeuksia koskevan direktiivin edellyttämistä säädösmuutoksista, jotka on saatettava voimaan viimeistään tämä vuoden joulukuussa. Toimikunnan mietinnössä on ehdotettu myös muita direktiivistä riippumattomia muutoksia ja eräitä teknisluonteisia tarkistuksia.
Uudistuksella on tarkoitus sopeuttaa tekijänoikeuksia koskevia säännöksiä digitaaliseen ympäristöön. Tekijänoikeusdirektiivillä on keskeinen asema kehitettäessä verkkoympäristön ja digitaalisen aikakauden tekijänoikeuksia, ja se on myös yksi tärkeimmistä sähköiseen kaupankäyntiin vaikuttavista säännöstöistä.
Taloudellinen merkitys
Kulttuuriministeri Lindénin mielestä tekijänoikeustoimikunnan mietinnön laajuudessa korostuu erityisesti tekijänoikeuden taloudellinen merkitys niin oikeudenhaltijoille kuin tekijänoikeudella suojatun aineiston käyttäjillekin.
- Toimikunnan työn tueksi tehtiin myös erillisselvitys piraattitallenteiden yksityiseen maahantuontiin liittyvistä kysymyksistä. Suomen lähialueilla harjoitettava piraattitallenteiden valmistus ja myynti on ulottanut vaikutuksensa myös Suomen äänitemarkkinoihin. Vaikka piratismi on aina sen valtion asia, jossa piraattitallenteita valmistetaan ja myydään, myös sen aiheuttamiin vaikutuksiin muiden valtioiden alueella on syytä suhtautua vakavasti, Lindén muistutti.
Toimikunnan mietinnössä on päädytty ehdottamaan, että yli kymmenen piraattitallenteen tuominen tulisi katsoa sellaiseksi määräksi, että kyseessä olisi yleisölle levittämisen tarkoitus. Ehdotus selkeyttäisi Lindénin mielestä varsin kirjavaa oikeuskäytäntöä, jossa jopa 100 piraattitallenteen maahantuonti on katsottu yksityiseen käyttöön kuuluvaksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Opetushallitus: sähköinen tunnistus menestys yhteishaussa
28.05.2007 Sähköistä tunnistamista ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteishaussa pilotoitiin hyvin tuloksin tänä keväänä, Opetushallitus arvioi.
Kolme vuotta sitten
Yritysten päätelaitteet Atean Pesutykkiin
28.05.2009 Atea tarjoaa uutta Pesutykki-palvelua pitämään yritysasiakkaiden päätelaitteet ohjelmistoineen ajan tasalla kuukausimaksua vastaan.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi