Television arkikuva epätodellisen mustavalkoinen
16.5.2002 15:48 Television henkilövalikoima ja maailmankuva eivät viime aikoina ole juuri kirjavoituneet, kertoo yhdysvaltalaisen Children Now -järjestön media-analyysi. Vaikka niukasti näkyvien homojen roolit ovat entistä keskeisempiä ja naishahmoja esitetään yhä useammin tiede- ja teknologia-ammateissa, tosielämän monenkirjavuus on prime time -ohjelmille vierasta.
Television katsotuimpia iltatunteja hallitsee Yhdysvalloissa yhä sangen valkoihoinen, hyvinvoiva ja perinteisiä sukupuolirooleja ilmentävä henkilögalleria, kertoo Children Now -järjestön tuottama Fall Colors 2001-2002 -raportti. Mediaseurannan mukaan prime time -ohjelmat esimerkiksi tarjoavat yleensä joko valko- tai mustaihoisia hahmoja, mutta verraten harvoin molempia yhtä aikaa. Etninen epätasa-arvo näkyi myös roolijaossa, jossa valkoihoisten asema näyttäytyy helposti muita parempana.
Seksuaalivähemmistöjen tv-näkyvyys koheni aiemmista tutkimuksista hieman, sillä vaikka homoja ja lesboja oli parhaan katseluajan hahmoista vain 0,8 -prosenttia, nämä yleensä draamaohjelmissa nähdyt hahmot esiintyivät entistä keskeisemmissä rooleissa. Valtaosin nämäkin hahmot olivat kuitenkin valkoihoisia ja yli 60-prosenttisesti miehiä.
Miehisyys ja hyvinvointi olivat muutenkin valttia median henkilökuvastossa. Naisia ruutuun mahtui miehiä vähemmän, ja tällöinkin naiset olivat yleensä miehiä nuorempia ja tyypillisesti naisvaltaisten alojen edustajia. Naisten esittäminen tiede- ja teknologia-ammateissa kuitenkin yleistyi, Children Now raportoi. Naishahmoista kävi yleensä miehiä selvemmin ilmi myös se, mikä heidän seurustelu- ja perhetilanteensa.
Vammaisille television prime time -ajan henkilögalleriasta lohkesi vaatimaton 0,7 prosentin osuus. Myös mielenterveysongelmat pidettiin visusti sivussa. Children Now -järjestön mukaan lapsilla olisi kuitenkin suuri tarve nähdä televisiossa tosielämän kaltaisia ihmishahmoja kaikessa erilaisuudessaan ja ongelmineenkin.
Kyseinen media-analyysi oli kolmas Children Now -organisaation historiassa. Tutkimusta varten analysoitiin television iltasarjoja useilla eri kanavilla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Opetushallitus: sähköinen tunnistus menestys yhteishaussa
28.05.2007 Sähköistä tunnistamista ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteishaussa pilotoitiin hyvin tuloksin tänä keväänä, Opetushallitus arvioi.
Kolme vuotta sitten
Tekstiviestiskandaali varjostaa American Idolin finaalia
28.05.2009 Puhelinyhtiö AT&T:n sanotaan jakaneen ilmaisia puhelimia tekstiviestiäänestystä varten.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi