Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yhdysvaltalainen kuluttajatutkimus:

Online-kuluttaja ei maksaisi soidinmenoistakaan

23.5.2002 09:26 Oikeastaan mikään yksittäinen online-palvelu ei vielä herätä kuluttajien maksuhaluja, Jupiter Media Metrix raportoi amerikkalaisten tuntoja. Sisällöstäkin verkossa maksettaisiin hieman halukkaammin kuin esimerkiksi pikaviestisovelluksesta. Deittipalveluihinkin raha sopii huonosti.

Yhdysvalloissa netin käyttäjistä 69 prosenttia sanoo, etteivät he maksaisi mistään online-palvelusta, kuten esimerkiksi nykyistä edistyksellisemmästä sähköpostisovelluksesta, tiedostojen jaosta verkossa tai pikaviestinnästä (instant messaging). Tulos käy ilmi Jupiter Media Metrixin keskiviikkona julkaisemasta raportista Paid Consumer Services: Assessing Market Opportunities.

Raportin mukaan hieman useampi amerikkalainen olisi valmis maksamaan online-sisällöstä kuin online-palveluista. Jupiterin mielestä kuluttajia kannattaisikin houkutella mieluummin paketoidulla palvelutarjonnalla kuin yksittäisillä maksullisilla palveluilla. Joka tapauksessa yhtiö on tiedotteessaan vakaasti sitä mieltä, että online-palvelujen maailmasta puuttuu vielä todella kiehtova sovellus, "killeri", josta kuluttajat olisivat valmiita maksamaan.

Jupiterin maaliskuisten kuluttajatutkimustulosten mukaan esimerkiksi entistä paremmat pikaviestintään ja tiedostojen jakamiseen tarkoitetut sovellukset kiinnostaisivat maksullisina kuutta prosenttia online-kuluttajista. Juuri suurempaa ei tosin ollut tuolloin maksullisen online-sisällönkään kysyntä: esimerkiksi rahalla avautuvat rekrytointipalvelut kiinnostivat kahdeksaa prosenttia vastaajista. Kaikkein vähiten kuluttajia kuitenkin tuntuivat kiinnostavan maksulliset seuranhaku- ja deittipalvelut, joita ostaisi vain pari prosenttia vastaajista.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Opetushallitus: sähköinen tunnistus menestys yhteishaussa

28.05.2007 Sähköistä tunnistamista ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteishaussa pilotoitiin hyvin tuloksin tänä keväänä, Opetushallitus arvioi.


Kolme vuotta sitten

Tekstiviestiskandaali varjostaa American Idolin finaalia

28.05.2009 Puhelinyhtiö AT&T:n sanotaan jakaneen ilmaisia puhelimia tekstiviestiäänestystä varten.

.