Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yli 15 000 cd:tä

Tulli teki jättilöydön saksalaisautosta

30.5.2002 08:32 Nuijamaan tulli teki huhtikuussa merkittävän piraattiääniteiden takavarikon, jossa tullin haltuun jäi yli 15 000 kappaletta laittomia cd-äänitteitä. Kyseessä on tähän asti suurin itärajalla tullin haaviin jäänyt yksittäinen piraattilevyerä. Aikaisempi ennätys oli tasan 15 000 piraattilevyä helmikuussa 2001.

Nuijamaan tulliin saapui huhtikuun alkupäivinä henkilöauto, jota kuljetti saksalainen mieshenkilö. Tarkastuksessa tulli löysi henkilöauton tavaratilasta yli 15 000 piraatti cd-levyä. Levyt olivat matkalla Moskovasta Saksaan. Erä sisälsi 15 erilaista kokoelmalevyä, joiden mukana oli muun muassa kansainvälisten artistien kuten Madonnan ja Jennifer Lopezin kappaleita.

Oikeudenhaltijat sekä viranomaiset pyrkivät parhaillaan selvittämään levyjen valmistuspaikkaa Venäjällä ja lopullista määränpäätä Saksassa.

Suomessa piratismivalvontaa suorittavan Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen (TTVK) varatuomari Antti Kotilainen mukaan tullin suorittama pysäytys on jälleen osoitus Venäjällä vallitsevasta poikkeuksellisen korkeasta piratismiasteesta.

- Levytuottajien kansainvälisen kattojärjestön Ifpin (International Federation of the Phonographic Industry) mukaan tällä hetkellä Länsi-Euroopassa takavarikkoon saaduista tehdasvalmisteisista piraattilevyistä jopa 70 prosenttia on valmistettu Venäjällä, toteaa Kotilainen.

Venäjän piraattiteollisuus on usein järjestyneen rikollisuuden halussa; pienet kiinnijäämisriskit ja rangaistukset sekä mahdollisuudet valtaviin taloudellisiin voittoihin houkuttelevat Kotilaisen mukaan järjestäytynyttä rikollisuutta piraattilevyjen valmistamiseen ja jopa maailmanlaajuiseen levitykseen.

Pitkä raja riski

Tullihallituksen ylitarkastaja Anssi Kartilan mukaan Suomen pitkä EU-raja Venäjän kanssa muodostaa tällä hetkellä selkeän riskin EU:n laillisille sisämarkkinoille.

- Tämänkertainen ja viime vuoden vastaavan suuruinen takavarikko ovat selvä merkki siitä, että Suomea pyritään edelleen käyttämään kauttakulkumaana Euroopan markkinoille, toteaa Kartila.

Viihde- ja ohjelmateollisuuden etujärjestöt kuten Ifpi, MPA ja BSA kiirehtivät Euroopan Unionia tiukentamaan otettaan kamppailussa piratismia vastaan. EU maiden elokuva-, musiikki-, peli- ja ohjelmateollisuus menettävät vuosittain useita miljardeja euroja piratismin takia. Euroopan unioni onkin uudistamassa ns. Enforcement direktiiviään.

Konkreettisia ehdotuksia

Oikeudenhaltijoiden näkemysten mukaan nyt tarvitaan konkreettisia uudistuksia piratismin vastaisessa lainsäädännössä.

1. Riittävän ankarat rangaistukset ja vahingonkorvaukset, jotta piraatit eivät enää pystyisi kuittaamaan kiinnijäämistä vain pienenä toimintaan liittyvä tavanomaisena kustannuseränä.

2. Kohtuullinen tekijänoikeuden omistusoletus oikeudenhaltijoille, jolloin varmistetaan asioiden ripeä eteneminen tuomioistuimissa ja se, etteivät piraatit vapaudu edesvastuusta.

3. Piraattituotteiden tehokas takavarikointi ja säilytys todistusaineiston varmistamiseksi.

4. Riittävien tietojen toimittaminen viranomaisten toimesta oikeudenhaltijoille piraattituotteiden valmistajista ja levitysreiteistä, jolloin varmistetaan, että myös piraattituotteet alun perin valmistanut taho ja levittäjä joutuvat edesvastuuseen.

5. Pakolliset ns. SID-koodit cd- ja muihin optisiin levyihin, jotta piraattitallenteiden valmistaja ja lähde voidaan tunnistaa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Docomon kännyllä voi maksaa 7 000 liikkeessä

28.05.2007 Japanin suurin matkapuhelinoperaattori NTT Docomo sijoittaa 55 miljoonaa euroa FamilyMart -kauppaketjuun, joka asentaa kioski- ja erikoiskauppoihinsa vilautusmaksulukijat.


Kolme vuotta sitten

Elisa-pomo eroaa Jippii-tuomion takia

28.05.2009 Elisan johtoryhmän jäsen Jukka Peltola ilmoitti Jippiin hovioikeustuomion jälkeen jättävänsä tehtävät telekonsernin palveluksessa.

.