Jukeboksi ei taustamusaa - omistajayhtiöt lisäkorvauksiin
10.6.2002 18:27 Jukeboksista kuuluvaa musiikkia ei voi enää pitää edulliseen taustamusiikki-maksuluokkaan kuuluvana, vaan se korvataan tekijöille julkisena musiikin esittämisenä. Näin ilmoittaa Korkein oikeus tuoreessa päätöksessään.
Korkein oikeus (KKO) julkaisi maanantaina viime perjantaisen ennakkopäätöksen, joka tuomitsi levyautomaatteja vuokraavat yhtiöt takautuviin tekijänoikeuskorvauksiin lähes 11 vuodelta.
Esittäjien tekijänoikeuksiin pohjaavat kanteet vastaajat kiistivät kaikissa oikeusasteissa kokonaisuudessaan sekä perusteeltaan että määrältään. Nyt levyautomaattiyhtiöiden valitustie on lopussa, ja kädessä vajaan 100 000 euron lasku.
Tekijänoikeusyhdistys Gramexin neljää yhtiötä vastaan nostamassa jutussa Korkein oikeus katsoo, että levyautomaattiyhtiöt ovat käyttäneet äänitallenteita julkisessa esityksessä ja ovat siten velvolliset suorittamaan tekijänoikeuslain 47 pykälässä tarkoitetun korvauksen takautuvasti.
KKO:n mukaan äänitteiden julkinen esittäminen on muodostanut olennaisen osan jukeboksifirmojen toiminnan tarkoituksesta. KKO säilytti hovioikeuden ratkaisun, jossa langetettiin korvausvelvollisuus automaatteja ravintoloille ja kahviloille vuokraaville yhtiöille.
"Asiassa on riidatonta, että kysymyksessä on ollut tekijänoikeuslain 47 §:ssä tarkoitettu julkinen esittäminen", KKO totesi ja jatkoi: "Sen sijaan selvityksen mukaan toiminnassa ei siten ole ollut kysymys siitä, että pelkästään julkisen esityksen mahdollistava laite olisi luovutettu sijoituspaikan haltijan käytettäväksi. Kun automaatin sijoituspaikan yleisö kulloinkin valitsee esitettävät teokset sille tarjotusta valikoimasta, esitykset poikkeavat myös tavanomaisesta taustamusiikista, sen esittämistavasta riippumatta."
Kaksinkertainen korvaus
Vastaajat maksavat Gramexille korvauksia kaikista automaateista takautuvasti vuodesta 1991 lähtien, koska esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien oikeutta korvaukseen laajennettiin 16.1.1991 voimaan tulleella tekijänoikeuslain muuttamisesta annetulla lailla. Korvausten loppusumma nousee vajaaseen 93 000 euroon.
Korvaussumma koostuu sormituntumalla asetetusta kuukausikorvauksesta 50 markkaa (8,41:tä euroa) levyautomaattia kohden. Varsinaisen tekijänoikeuskorvausvastuun kantavat aina automaattien vuokraajat.
Vastineen mukaan ravintolat maksoivat jo nyt taustamusiikin osalta korvauksen: Gramexin velkomus tarkoitti kaksinkertaista korvausta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Lakifirma paljasti vahingossa Facebookin maksaman korvauksen
11.02.2009 Lakifirma kertoi mainosesitteessään voittaneensa ConnectU:n perustajille 65 miljoonaa dollaria Facebookilta. Tieto oli ikävä kyllä salainen.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi













