"Tietoyhteiskunnan rakenne jäi putkimalliseksi"
12.6.2002 17:50 Tietoyhteiskuntakehitys on pirstaloitunut. Tämän seurauksena ja hyvistä suunnitelmista poiketen kansalaisyhteiskunta on unohtunut takavasemmalle. Näin arvioi tietoyhteiskunnan rakennustöissä 1990-luvun puolivälistä toiminut, muun muassa useita kirjoja osin kirjoittanut virtuaaliyrittäjä Veli-Antti Savolainen.
- Tietotekniikka mystifioitui nörttitieteeksi, joka ei avautunut tavalliselle ihmiselle. Suomi sijoittuu teknisesti korkealle tietotekniikassa, mutta sisällöllisesti olemme jäljessä, Savolainen arvioi kansalaistoiminnan verkostolehti Areenan tuoreessa numerossa.
Savolaisen mukaan ajattelutavasta katosi peruslähtökohta, että tietoyhteiskunta rakennetaan helpottamaan arkea, luomaan lisää vaikutusmahdollisuuksia sekä kommunikoimaan laaja-alaisesti ja tiheästi.
- Valitettavasti tietoyhteiskunta on vielä "putkihallintoa" horisontaalisen vaihtoehdon sijaan, Savolainen analysoi kolmannen sektorin äänenkannattajassa.
Rakennusmalli piti olla alhaalta ylös
Aiemmin muun muassa Iltalehden vastaavana päätoimittajana työskennellyt Savolainen kirjoitti vuonna 1995 filosofi Pekka Himasen kanssa kirjan Kohtaamisyhteiskunta, jossa luonnosteltiin Suomen tietoyhteiskuntastrategia ja malli cyber-kansalaisyhteiskunnaksi - ilman että kumpikaan kirjoittajista olisi tuntenut reaalisia tekniikan mahdollisuuksia.
Periaate teknisten ratkaisujen käyttävyydestä on edelleen sama:
- Tietotekniikka pitäisi suunnitella ja rakentaa ihmisten arjesta ja perustoiminnoista käsin, Savolainen kertoo kantanaan.
Esimerkkinä toimivasta kansalaisyhteiskunnasta Savolainen esittelee toteuttamaansa virtuaalista työtoria Lempäälässä. Hanke edisti työllisyyttä ja yrittäjyyttä muuttotappiokunnassa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Docomon kännyllä voi maksaa 7 000 liikkeessä
28.05.2007 Japanin suurin matkapuhelinoperaattori NTT Docomo sijoittaa 55 miljoonaa euroa FamilyMart -kauppaketjuun, joka asentaa kioski- ja erikoiskauppoihinsa vilautusmaksulukijat.
Kolme vuotta sitten
Elisa-pomo eroaa Jippii-tuomion takia
28.05.2009 Elisan johtoryhmän jäsen Jukka Peltola ilmoitti Jippiin hovioikeustuomion jälkeen jättävänsä tehtävät telekonsernin palveluksessa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi