Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Levytuottajat

Piraattilevyjen myynti kasvoi 50 prosenttia

13.6.2002 12:42 Levytuottajien kansainvälinen kattojärjestö IFPI (International Federation of the Phonographic Industry) on julkaissut vuosittaisen äänitepiraattiraporttinsa, jonka mukaan Piraatti cd-levyjen määrä on kasvanut vuodesta 2000 vuoteen 2001 50 prosentilla.

Maailmanlaajuisesti kaksi viidestä äänitallenteesta on piraatteja.

Piratismi ei ole mitään pientä liiketoimintaa, vaan osa järjestäytynyttä rikollisuutta, jossa liikevaihto sekä valmistettujen ja myytyjen tuotteiden kappalemäärä on valtava. Piraattimarkkinoiden arvoksi arvioitiin 4,3 miljardia dollaria eli 4,6 miljardia euroa.

Piraatti cd-levyjen myyntimääräksi arvioitiin vuonna 2001 olleen 950 miljoonaa kappaletta, kun se vuonna 2000 oli 640 miljoonaa kappaletta.

Laitekannan muutos näkyy myös piratismissa. Piraattikasettien osuus on pienentynyt vuoden 2000 65 prosentista 49 prosenttiin ja cd-r-levyjen osuus on kasvanut 9 prosentista jo 24 prosenttiin. Piraatti cd-r-levyjä valmistettiin vuonna 2001 450 miljoonaa kappaletta.

Tehdastekoisten, prässättyjen cd-levyjen osuus on pysynyt noin neljänneksessä. Eräänä syynä ammattimaisen cd-r-piratismin kasvuun nähdään paikallisen musiikin piraattivalmistus. Tehtaissa valmistutettuja piraatteja ovat yleensä maailmanlaajuiset artistien cd-levyt.

Suomelle ei mairittelua

Suomen kannalta tämäkään raportti ei ole edelleenkään kovin mairitteleva. Suomi on EU-maista piratismin yleisyyden perusteella neljännellä sijalla. Suomen edellä ovat Italia, Espanja ja Kreikka, joissa cd-r-piratismi on kansallinen, yhä paheneva ongelma.

Piratismiasteelta pahimpia maita ovat Kiina, Venäjä, Brasilia ja Indonesia. Suomen maantieteellinen asema Venäjän läheisyydessä luo maahamme piraattitehtaiden valmistamien cd-levyjen ongelman.

Voidaan sanoa, että miltei kaikkien suomalaisten artistien viime vuosina julkaisemia cd-levyjä on löytynyt tehdasvalmisteisina piraatteina Suomen lähialueilta ja siten myös Suomesta. Näitä piraattiäänitteitä tuovat Suomeen sekä yksityiset matkaajat tuomisinaan että ammattimaiset rikolliset organisoituna kuljetuksina.

Suomessa piratismivalvontaa suorittavan Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen (TTVK) varatuomari Antti Kotilainen mukaan Suomen tullin viimevuosina tekemät suuret piraatticd-levyjen pysäytykset ovat osoituksia Venäjällä vallitsevasta poikkeuksellisen korkeasta piratismiasteesta.

Venäjällä valmistusta

- Levytuottajien kansainvälisen kattojärjestön Ifpin (International Federation of the Phonographic Industry) mukaan tällä hetkellä Länsi-Euroopassa takavarikkoon saaduista tehdasvalmisteisista piraattilevyistä jopa 70 prosenttia on valmistettu Venäjällä, Kotilainen huomauttaa.

Venäjän piraattiteollisuus on monin paikoin järjestyneen rikollisuuden halussa; pienet kiinnijäämisriskit ja rangaistukset sekä mahdollisuudet valtaviin taloudellisiin voittoihin houkuttelevat Kotilaisen mukaan järjestäytynyttä rikollisuutta piraattilevyjen valmistamiseen ja jopa maailmanlaajuiseen levitykseen.

Viihde- ja ohjelmateollisuuden etujärjestöt kuten IFPI, MPA ja BSA kiirehtivät Euroopan Unionia tiukentamaan otettaan kamppailussa piratismia vastaan. EU maiden elokuva-, musiikki-, peli- ja ohjelmateollisuus menettävät vuosittain useita miljardeja euroja piratismin vuoksi.

Euroopan unioni onkin uudistamassa Enforcement direktiiviään. Oikeudenhaltijoiden näkemysten mukaan nyt tarvitaan konkreettisia uudistuksia piratismin vastaisessa lainsäädännössä.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Docomon kännyllä voi maksaa 7 000 liikkeessä

28.05.2007 Japanin suurin matkapuhelinoperaattori NTT Docomo sijoittaa 55 miljoonaa euroa FamilyMart -kauppaketjuun, joka asentaa kioski- ja erikoiskauppoihinsa vilautusmaksulukijat.


Kolme vuotta sitten

Elisa-pomo eroaa Jippii-tuomion takia

28.05.2009 Elisan johtoryhmän jäsen Jukka Peltola ilmoitti Jippiin hovioikeustuomion jälkeen jättävänsä tehtävät telekonsernin palveluksessa.

.