Tieke patistaa internetin itsesäätelyä
13.6.2002 09:29 Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry, Tieke, aikoo kutsua koolle perustavan kokouksen, jossa sovitaan internetin itsesääntelyä edistävän foorumin luomisesta ja sen käytännön toiminnan linjauksista.
Yhdistys on myös julkistanut liikenne- ja viestintäministeriön toimeksiannosta tehdyn selvityksen, jossa kartoitettiin mahdollisuuksia kehittää suomalaista itsesääntelyjärjestelmää osana Euroopan unionin Internet Action Plan -ohjelmaa.
Nyt julkistettu selvitys on ilmestynyt Tieken julkaisusarjassa otsikolla Internetin itsesääntelyn kehittäminen Suomessa. Se on jatkotoimi ministeriön viime vuodenvaihteessa julkaisemalle selvitykselle Itsesääntely - haitalliset verkkosisällöt, jonka oli laatinut professori Jukka Kemppinen.
Alkuvaiheessa nyt perustettavan foorumin keskeiseksi aihepiiriksi tulee Internetin lapsille sopimaton aineisto. Foorumi keskittyy etsimään tapoja käsitellä aineistoa, joka on itsessään laillista mutta jota pidetään lapsille haitallisena. Suomen perustuslain ja maailmanlaajuisten linjausten mukaisesti pyritään lapsille sopimattoman aineiston tunnistettavuuteen ja sitä kautta mahdollisuuksiin välttää sitä.
Kaikki halukkaita
Tieken selvitystyössä kysyttiin suomalaisten Internet-alan keskeisten toimijoiden mielipiteitä ja halukkuutta osallistua itsesääntelyn toteuttamiseen. Samalla osallistuttiin Internet Action Planin osalta pohjoismaisen hankkeen valmisteluun, tavoitteena Internetin turvallisesta käytöstä tiedottaminen.
Kaikki kyselyyn vastanneet ilmaisivat halukkuutensa osallistua itsesääntelyn valmisteluun, siihen liittyvien käsitteiden selkiinnyttämiseen ja erityisesti sisällöntuotannon näkökulmasta käytävään keskusteluun siitä, mitä Suomessa olisi tehtävissä haitallisen materiaalin vähentämiseksi.
Yksimielisiä vastaajat olivat siitä, että ensimmäisenä tavoitteena tulisi olla itsesääntelyn pelisäännöistä sopiminen, vaikka se Internetin avoimen luonteen ja toimijoiden lukumäärän vuoksi onkin vaikea asia ja vaikka haitallisen sisällön nähtiin määräytyvän kulloinkin voimassa olevien yhteiskunnallisten arvojen ja lakien pohjalta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Docomon kännyllä voi maksaa 7 000 liikkeessä
28.05.2007 Japanin suurin matkapuhelinoperaattori NTT Docomo sijoittaa 55 miljoonaa euroa FamilyMart -kauppaketjuun, joka asentaa kioski- ja erikoiskauppoihinsa vilautusmaksulukijat.
Kolme vuotta sitten
Elisa-pomo eroaa Jippii-tuomion takia
28.05.2009 Elisan johtoryhmän jäsen Jukka Peltola ilmoitti Jippiin hovioikeustuomion jälkeen jättävänsä tehtävät telekonsernin palveluksessa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi