Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pötyä puhutaan kasvokkainkin

Valehtelijat vain kyläilevät chat-huoneissa

13.6.2002 11:18 Vaikka esimerkiksi lasten liian luottavainen liikuskelu verkon chat-huoneissa on hyvä huolen aihe, on itse tutustumisvalheilla nettiä pidemmät juuret. Yhdysvaltalaisen valehtelututkijan mukaan muuntelemme totuutta kasvokkainkin sekä omaksi eduksemme että jutustelun mukavuuden vuoksi.

Avoimuus saattaa päällysvaatteet riisuttuaan paljastua joskus kovinkin karuksi luonteeltaan.

Kokemus on opettanut monelle, että varsinkaan verkon chat-huoneissa ei kannata liikkua liian luottavaisin mielin. Sanataiturit vaihtavat netissä kätevästi niin sukupuoltaan kuin ikäluokkaansakin. Itse valehtelemiseen ei kuitenkaan tarvita verkkoa vaan totuus venyy yllättävän usein myös, kun ihmiset tutustuvat kasvokkain, kertoo Yhdysvalloissa Massachusettsin yliopistossa tehty tutkimus.

Miesten ja naisten valheilla eri tarkoitukset

Miehet ja naiset valehtelevat eri syistä, mutta kummatkin suunnilleen yhtä paljon. Enemmistö valehtelee ainakin kerran kymmenminuuttisen vuoropuhelun aikana tutustuessaan uuteen ihmiseen, toteaa laajemminkin valehteluun perehtynyt psykologi Robert S. Feldman tutkimustensa pohjalta.

Miehet valehtelevat esiintyäkseen edukseen, naiset taas saadakseen keskustelukumppanin tuntemaan olonsa mukavaksi. Käytännössä valheet voivat siis olla sangen valkoisia eli vaikkapa myötäilyä asioissa, joista on eri mieltä, mutta moni puhuu myös silkkaa pötyä omasta taustastaan tai tekemisistään.

Valehtelemme miettimättäkin

Sosiaalipsykologian alaan kuuluvassa valehtelututkimuksessa oli mukana 121 opiskelijoista muodostettua paria. Heille kerrottiin, että tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaista vuorovaikutus on kahden ihmisen tutustuessa toisiinsa. Osaa pyydettiin pyrkimään miellyttävyyteen, osaa taas antamaan itsestään kuva osaavana ihmisenä. Kolmatta osaa tutkimukseen osallistuneista ei ohjeistettu mitenkään.

Käydyt keskustelut nauhoitettiin salaa, minkä jälkeen asia paljastettiin osallistujille ja pyydettiin näitä katsomaan video itsekseen ja listaamaan nauhalta niin isot kuin pienetkin valheensa. Tutkijan mukaan opiskelijoita itseäänkin yllätti se, miten paljon he tulivat muunnelleeksi totuutta keskustelun aikana.

Tutkijan mukaan suhteemme valehteluun on luonnostaan kaksijakoinen. Lapsillekin opetetaan totuudessa pitäytymistä, mutta toisaalta opimme myös, että saadessaan vaikkapa epämieluistan syntympäivälahjan tulee siitä olla ilahtuvinaan.

Feldmanin tutkimusta esittelee siitä kertovan tiedotteen ohella Yhdysvalloissa ilmestyvä Journal of Basic and Applied Social Psychology -julkaisu.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

NetApp siivoaa turhia duplikaatteja tallennuksesta

28.05.2007 Tallennusratkaisuihin keskittynyt NetApp on julkistanut uuden duplikaattien, eli samanlaisten kopioiden poistoratkaisun tallennusjärjestelmilleen.


Kolme vuotta sitten

Vantaa tippui verkosta

28.05.2009 Vantaan kaupunki joutui pettymään lupauksiin virtuaalipalvelinten suorituskyvystä, ja verkkosivut ovat olleet joko kokonaan alhaalla tai sitten hitaita. Korjausta yritetään lähipäivinä.

.