Digi-tv:n ja -radion verkkoluvat tulivat hakuun
24.6.2002 13:30 Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) julisti haettavaksi viisi verkkolupaa ja kolme ohjelmistolupaa digitaalisiin televisio- ja radioverkkoihin. Verkkolupien saajien on otettava välitettäväkseen televisio-ohjelmistoja, mutta niillä on lupa käyttää taajuuksia myös muun verkkoliikenteen välittämiseen.
Verkkoluvat tässä muodossa ovat uusi elementti suomalaisessa tv- ja radiotoiminnassa. Ne liittyvät 1. heinäkuuta voimaan astuvaan uuteen viestintämarkkinalakiin. Aikaisemmin yleisradiotoiminnan radioverkoissa dataliikenteen katoksi oli määritelty 15 prosenttia. Nyt tuo rajoitus poistuu. Tekniikan kehittyessä saadaan vapaaksi jäävään kaistaan mahdutettua yhä enemmän dataliikennettä.
Maanpäällisessä digitelevisioverkossa on jaossa kolme kanavanippua, jotka tunnetaan nimillä A, B ja C. Kukin kanavanippu kykenee välittämään aikanakin neljä televisiokanavaa samanaikaisesti. Radiotoimintaan varatulla kaistalla on jaossa valtakunnallinen ja alueellinen verkkotoimilupa. Molemmissa on velvoitteena Yleisradio Oy:n dab -radio-ohjelmistot oheis- ja lisäpalveluineen.
Maksuttomien toimilupien haku käynnistyi viime viikolla. Niitä haetaan kahdessa vaiheessa. Hakijoiden on kirjallisesti ilmoitettava halukkuutensa verkkolupaan liikenne- ja viestintäministeriölle 9.8.2002 mennessä. LVM julkaisee halukkuutensa ilmoittaneiden nimet 12.8.2002 ministeriön verkkosivuilla. Lopullisen toimiluvan hakuaika päättyy 16.9.2002.
Verkkoluvat sidottu ohjelmistojen välittämiseen
Kanavanippu A:n saajan on välitettävä Yleisradio Oy:n televisio-ohjelmistot oheis- ja lisäpalveluineen.
Kanavanipun B ja C toimiluvat on sidottu paitsi kaikkien ohjelmistoluvanhaltijoiden televisio-ohjelmistojen välittämiseen myös televerkkopalvelun tarjoamiseen. Televerkkopalvelujen täytyy olla alueellisesti niin kattavia, että kulloinkin voimassaolevien ohjelmistolupien mukaiset televisio-ohjelmistot voidaan välittää. Kanavanipun B ja C toimiluvanhaltijat ovat molemmat velvollisia välittämään vähintään neljä televisio-ohjelmistoa. Siirtokapasiteetin tarjoamisesta muuhun käyttöön päättää toimiluvanhaltija.
Radioverkon taajuudelle toimiluvan saavat joutuvat varaamaan 768 kbps kummankin kanavanipun siirtokapasiteetista Yleisradion digiradiolähetyksille. Lisäksi niiden on myös varauduttava välittämään ohjelmistolupien mukaiset radio-ohjelmistot.
Kolme ohjelmistolupaa
Erillisiä ohjelmistotoimilupia on tarjolla kolme kappaletta. Näiden maksuttomien lupien hakuaika päättyy 16. elokuuta. Kukin valtakunnallinen toimilupa antaa oikeuden yhden televisio-ohjelmiston lähettämiseen B- tai C-kanavanipussa.
Ahvenanmaan maakunta on rajattu ulos sekä verkko- että ohjelmatoimilupien hausta.
Verkkotoimiluvat myönnetään enintään 20 vuodeksi ja ohjelmistotoimiluvat 10 vuodeksi.
Neljäs digitaalinen tv-verkkolupa varataan datasiirron tuleviin tarpeisiin. Liikenneministeri Kimmo Sasi viittasi toukokuussa matkaviestinnän ja digitaalisen television teknologioiden yhteiskäyttöön: -Sellaisia ohjelmistolupia ei myönnetä, jotka vaarantaisivat mahdollisuuden käyttää verkkoa mielekkäästi mobiileihin digitaalitelevisiopalveluihin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Intelin Core i7 -emolevylle viimein Nvidian sli-tuki
11.02.2009 Intel on julkistanut uuden bios-päivityksen Core I7 -prosessorille tarkoitetulle DX58SO-emolevylleen, joka asennuksen jälkeen tuo Nvidian kahden tai useamman grafiikkaohjaimen yhteistoiminnan mahdollistavan sli-tuen myös Intelille.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi












