Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Myös FinanceVision lopetetaan

Yahoo Radio vaikenee

26.6.2002 10:01 Yahoo supistaa verkkopalvelujaan vaientamalla Yahoo Radion. Myös talouden ajankohtaisiin tapahtumiin keskittyneen FinanceVisionin videolähetykset lopetetaan, lehtitiedot kertovat.

Yahoo jatkaa säästökuuriaan karsimalla verkosta radio- ja videolähetyksiään. Lakkautettavia palveluita ovat Wall Street Journal -lehden verkkoversion mukaan Yahoon FinanceVision sekä eri radioasemien antia verkkoon välittävä Yahoo Radio.

Työpaikkojen määrä ei Yahoossa juuri laske tuoreimpien säästötoimien seurauksena. Yhtiön edustajan mukaan kyse on alle 30 työpaikan vähennyksestä.

Nettiradioiden näkymiä on Yhdysvalloissa synkentänyt muun muassa tuore päätös, jolla ne velvoitetaan maksamaan tekijänoikeuskorvauksia ohjelmavirtaansa kuuluvasta musiikista. Monet nettiradiokanavat ovat pitäneet maksua niin suurena, että niiden on harkittava toimintansa lopettamista. Yahoon edustajan mukaan yhtiön web-radiotoimintaa koskeva lakkautuspäätös ei kuitenkaan johdu tekijänoikeusmaksuista.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

YouTuben perustajat uivat rahassa

10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.


Kolme vuotta sitten

Wikinvest katsoo talousjargonin taakse

10.02.2009 Vuonna 2006 aloittanut Wiki-periaatteella toimiva sijoitussivusto kerää voimia epäluottamuksesta finanssialan vanhoihin toimijoihin.

.