Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
DoubleClick:

Email-mainonnalla valoisat näkymät USA:ssa

28.6.2002 11:42 Yhdysvaltain mainostajilla on halua kasvattaa sähköpostimarkkinoinnin osuutta budjeteissaan, viestii DoubleClickin tuore Marketing Spending Index.

Mainonnan päättäjät suhtautuvat Yhdysvalloissa lähitulevaisuuteen varovaisen optimistisesti. DoubleClickin tuoreessa Marketing Spending Index -tutkimuksessa haastatelluista joka toinen uskoo mainosbudjettinsa kasvavan ensi vuonna. Runsas neljännes uskoo mainontaan käytettävän saman verran kuin tänä vuonna.

Sähköpostimainonnan suosio näyttäisi DoubleClickin mukaan olevan selvässä nousussa. Siihen aikoo seuraavan 12 kuukauden aikana sijoittaa nykyistä enemmän 61 prosenttia vastaajista. Suhteessa mediamainonnan muihin muotoihin myös verkkomainontaan aiotaan sijoittaa lähikuukaisen aikana nykyistä enemmän.

Marketing Spending Index perustuu kyselyyn, johon on valittu noin kaksisataa markkinoinnin ammattilaista.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

NetApp siivoaa turhia duplikaatteja tallennuksesta

28.05.2007 Tallennusratkaisuihin keskittynyt NetApp on julkistanut uuden duplikaattien, eli samanlaisten kopioiden poistoratkaisun tallennusjärjestelmilleen.


Kolme vuotta sitten

Vantaa tippui verkosta

28.05.2009 Vantaan kaupunki joutui pettymään lupauksiin virtuaalipalvelinten suorituskyvystä, ja verkkosivut ovat olleet joko kokonaan alhaalla tai sitten hitaita. Korjausta yritetään lähipäivinä.

.