Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ebone ajetaan alas

KPNQwestin Belgian solmun sulkeminen aloitettu

2.7.2002 16:09 KPNQwest N.V:n Belgian solmu Ebone NOC:n (network operation center) ilmoitti tiistaina aloittavansa Ebone-verkon sulkemisen klo 13 Suomen aikaa. Ebone on toiminut KPNQwestin Eurorings-runkoverkon läntisenä osana.

Syyksi verkon sulkeutumiselle kerrotiin Oakleyn ostotarjouksen hylätyksi tuleminen. Pankit vaativat Oakleyltä 45 miljoonaa euroa toiminnan jatkamisesta vielä kahden viikon ajan, kun taas Oakley ei ollut valmis maksamaan kuin 25 miljoonaa. Viimeisen neuvottelun jälkeen Ebone määrättiin suljettavaksi. Ebone ehti olla KPNQwestin hallussa alle yhdeksän kuukautta ennen nyt sinetöityä kohtaloa

Verkon alasajo tulee koskemaan Iso-Britaniaa, Irlantia ja osaa Espanjasta. Sulkeminen päättää puheet Eurorings-verkon myynnistä kokonaisuutena. Loppuverkon kohtalo selvinnee lähipäivinä.

Suomalaisilla asiakkailla ei hätää

Digitodayn tavoittama markkinointijohtaja Jyrki Rehumäki KPNQwest Finland Oystä vahvistaa tiedon Ebonen sulkemisesta ja samalla vakuuttaa, ettei heidän asiakkailaan ole syytä huoleen.

-Päätöksellä ei ole vaikutusta asiakkaidemme liikenteeseen tai yhteyksiin, Rehumäki lupaa.

Rehumäki uskoo myös Ebonesta riippuvaisten emoyhtiön asiakkaiden ehtineen järjestelemään varayhteytensä kuntoon viimeisen kuukauden aikana, jolloin sulkemisuhka selvisi.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

NetApp siivoaa turhia duplikaatteja tallennuksesta

28.05.2007 Tallennusratkaisuihin keskittynyt NetApp on julkistanut uuden duplikaattien, eli samanlaisten kopioiden poistoratkaisun tallennusjärjestelmilleen.


Kolme vuotta sitten

Vantaa tippui verkosta

28.05.2009 Vantaan kaupunki joutui pettymään lupauksiin virtuaalipalvelinten suorituskyvystä, ja verkkosivut ovat olleet joko kokonaan alhaalla tai sitten hitaita. Korjausta yritetään lähipäivinä.

.