Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Thielen panee tuulemaan

Bertelsmannissa alkaa mylläkkä

30.7.2002 09:01 Maailman kolmanneksi suurimmassa mediatalossa, saksalaisessa Bertelsmannissa on alkamassa suursiivous uuden pääjohtajavalinnan myötä. Gunter Thielenin odotetaan käyvän läpi kaikki tappiolliset liikeotiminnot. Luvassa on yritysten ja osuuksien myyntejä.

Maanantaina irtisanotun ex-pääjohtajan Thomas Middelhoffin tilalle noussut Gunter Thielen on määrännyt selvityksen, koska voitollisuus yrityksen joissakin yksiköissä on pudonnut jyrkästi.

Financial Timesin mukaan mm. Random House, musiikkiyhtiö BMG sekä kirjakerhobusiness DirectGroup ovat kärsineet tappioita viime vuonna. Lisäksi uskotaan, että Thielen pohtii tarkkaan Bertelsmannin USA:n omistuksien kohtaloa. Erityisesti suurennuslasin alla ovat internet-musiikkipalvelu Napster ja aikakauslehtiyhtiö Gruner+Jahrin kustantamat amerikkalaiset aikakauslehdet.

Channel 5 menee Murdochille?

Mahdollisena myyntikohteena mainitaan myös Bertelsmannin 65 prosentin osuus brittiläisessä Channel 5:ssä. Analyytikkojen mukaan voi olla, ettei Bertelsmann pysty pitämään omistustaan, koska Britanniaan aiotut uudet mediasäädökset toimivat Rupert Murdochin News Corporationin eduksi.

Bertelsmannin taloudellinen tila on kuitenkin hyvä, eikä sillä ole kassaongelmia, vaikka se joutuukin maksamaan kolme mijardia dollaria amerikkalaisesta musiikkiyrityksestä Zombasta.

Bertelsmannista sai lähtöpassit maanantaina myös USA:n toimintojen johtaja Joel Klein. Yleisesti myös huhutaan Middelhoffin oikean käden, toimitusjohtaja Ewald Walgenbachin olevan lähtijöiden listalla.

Jutun kirjoitti: Erkki Mäki

Erkki Mäki

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Riso sylkäisee kasviöljyväriä 120 sivulle minuutissa

28.05.2007 Paperin käyttö kasvaa jatkuvasti. Sitä edistää myös uusi kasvisöljypohjainen tulostustekniikka, joka pystyy tulostamaan 120 täysväriarkkia minuutissa.


Kolme vuotta sitten

Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan

28.05.2009 Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.

.