Yleisradio haluaa oman teinikanavan
1.8.2002 21:59 Vasta runsaat 10 vuotta toiminut Yleisradion Radiomafia-radiokanava lopetetaan, kertoi torstaina nelonen.fi ?uutispalvelu. Radiomafia tehnee tilaa uudelle entistä selkeämmin teinejä puhuttelevalle kanavalle.
Nelosen mukaan Yleisradio lopettaa Radiomafian, koska Radiomafialla on liian vähän nuoria kuuntelijoita.
Yle kaavailee kanavaa, joka kiinnostaisi Radiomafiaa nuorempaa kuuntelijakuntaa. Esikuvana uudelle kanavalle toimivat valtakunnalliset kaupalliset radiokanavat KissFm ja Radio NRJ.
Radiomafian perinteisesti suosituimpiin ohjelmiin lukeutuvat muun muassa Alivaltiosihteeri ja Koe-eläinpuisto, joiden kuuntelijakunta muodostuu kaikenikäisistä.
Vuodenvaihteeseen ajoittuvasta kanavauudistuksesta on Nelosen tietolähteiden mukaan tulossa perusteellinen mylläkkä, jossa vain Radio Suomi säilyy lähimain entisellään.
"Kanavien nimet saattavat muuttua"
Yleisradion oman tiedotuksen mukaan hallintoneuvosto on hyväksynyt yhtiön radiouudistuksen peruslinjaukset. Yle profiloi tammikuussa 2003 analogista tarjontaansa uudelleen. Radiojohtaja Seppo Härkösen mukaan kysymyksessä on pääasiassa mittava sisäisten toimintatapojen uudistus.
- Jatkossa kanavarajat ylittävät osaamiskeskukset tuottavat ohjelmat ja kanavat toimivat ohjelmien jakeluteinä, Härkönen täsmentää.
Kaikkien nykyisten kanavien profiilia kehitetään ja kohderyhmiä tarkennetaan. Radio Suomi säilyy lähes ennallaan, joskin alueellisten lähetysten osuus kasvaa. Radio Ylen Ykkönen jatkaa ohjelmaradiona, joka rakentuu syvemmille uutis- ja asiaohjelmille sekä kulttuurille, taiteelle ja klassiselle musiikille.
Yleisradion mukaan Radiomafia jatkaa nuorille suunnattuna, uutuuksia etsivänä ja löytävänä, populaarikulttuuria ja -musiikkia esittävänä kanavana. Tätä linjausta seuraa kuitenkin toteamus: "kanavien nimet saattavat vielä muuttua".
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Riso sylkäisee kasviöljyväriä 120 sivulle minuutissa
28.05.2007 Paperin käyttö kasvaa jatkuvasti. Sitä edistää myös uusi kasvisöljypohjainen tulostustekniikka, joka pystyy tulostamaan 120 täysväriarkkia minuutissa.
Kolme vuotta sitten
Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan
28.05.2009 Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi