Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Internet-mainontabarometri 2002

Panostus internet-mainontaan kasvaa maltillisemmin

13.8.2002 11:18 Mainostajien Liiton jäsenyritykset aikovat lisätä panostuksiaan Internetiin, mutta edellisiä vuosia maltillisemmin. Alentuneet saldoluvut osoittavat kiinnostuksen laskua aikaisempiin vuosiin verrattuna. Internetin osuus mediabudjetista on pysynyt viiden prosentin tuntumassa.

- Asiakaspalvelun lisäksi erityisesti yritysten välillä on lisääntyvää kiinnostusta käyttää Internetiä markkinoinnissa ja verkkokaupassa, toteaa Mainostajien Liiton toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski.

Internet-mainontabarometriin vastanneista 36 prosenttia arvioi kasvattavansa kokonaispanostustaan Internetiin kuluvana vuonna. Panostustaan vähentäviä oli 12 prosenttia, joten barometrin saldoluvuksi muodostuu 24. Viime vuoden vastaavassa tutkimuksessa saldo oli 51. Monialayritykset aikovat panostaa Internetiin jonkin verran enemmän kuin muiden toimialojen yritykset.

Internetin käyttö kasvaa b-to-b -markkinoinnissa

Mainostajat aikovat edelleen eniten kehittää Internetin roolia asiakkaidensa palvelukanavana. Kasvua ennakoidaan sähköpostimarkkinointiin ja verkkokaupankäyntiin erityisesti business-to-business -toiminnassa. Käyttö mainosvälineenä sekä kuluttajille suunnatussa verkkokaupankäynnissä saa pienimmät saldoluvut.

Yleisesti ottaen panostusaikeet eri Internetin hyödyntämismuotoihin ovat vähentyneet edellisestä vuodesta.

Osuus mediabudjeteista pysyy viidessä prosentissa

Barometrin vastaajayritykset arvioivat investoivansa Internet-mainontaan keskimäärin 31500 euroa. Tutkimukseen vastanneilla Mainostajien Liiton jäsenyrityksillä Internetin osuus mediabudjetista oli keskimäärin noin viisi prosenttia, mikä on säilynyt muuttumattomana viime vuodesta.

Internetin rooli mediamixissä näyttäisi edelleen kasvavan samankaltaisesti kuin vuosi sitten: saldoluku on 23, kun se edellisessä tutkimuksessa oli 29. Kauppa ja monialayritykset aikovat eniten lisätä Internetin painoa mediavalinnoissaan.

Internet-mainonta on toiminut valtaosalla tutkituista yrityksistä hyvin, 65 prosenttia ilmoittaa saavuttaneensa tai ylittäneensä verkkomainonnalle asettamansa tavoitteet. Verkkokaupan osalta vastaava luku on 57 prosenttia.

Verkkomainonnan tehon tutkiminen on haaste

Tutkimuksessa selvitettiin myös näkemyksiä siitä, mihin Internet-mainonta soveltuu parhaiten. Useimmin mainittiin tuotetiedottaminen. Myös erilaiset taktisen markkinoinnin toimenpiteet, nopeat kampanjatoteutukset ja kuluttajakilpailut koettiin verkkoympäristöön sopiviksi. Yleisesti ottaen Internet nähdään edelleen tukimediana.

Suurimpina haasteina Internet-mainonnan kehittymiselle Mainostajien Liiton jäsenyritykset näkivät mainonnan mitattavuuden ja vaikutusten selvittämisen. Tutkimustiedon vertailtavuus koettiin ongelmalliseksi. Kustannustehokkuutta perättiin, samoin oikein kohderyhmien tunnistamista ja tavoittamista. Myös oma ja yhteistyökumppaneiden osaaminen mainittiin kehittämisalueena.

Mainostajien Liiton kyselyyn vastasi touko-kesäkuussa 2002 131 Liiton jäsenyritystä. Näiden yhteenlasketut mainosbudjetit olivat noin 337 miljoonaa euroa. Vastaajista 34 prosenttia edusti kauppaa, 29 prosenttia teollisuutta, 24 prosenttia palvelualoja ja 12 prosenttia moniala- ja muita yrityksiä.


Jutun kirjoitti: Erkki Mäki

Erkki Mäki

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Riso sylkäisee kasviöljyväriä 120 sivulle minuutissa

28.05.2007 Paperin käyttö kasvaa jatkuvasti. Sitä edistää myös uusi kasvisöljypohjainen tulostustekniikka, joka pystyy tulostamaan 120 täysväriarkkia minuutissa.


Kolme vuotta sitten

Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan

28.05.2009 Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.

.