Loimaan Seudun Puhelin pitää kiinni seksilinjoistaan
14.8.2002 07:45 Loimaan Seudun Puhelin ei itse sano harrastavansa seksiä, mutta linjojaan se varjelee - jopa niin, ettei konkurssiin haettu palveluntarjoaja-asiakas sitä hermostuta. Heinäkuussa hämärien lehti-ilmoitusten takaa joidenkin 0700-linjojen vuokralaiseksi paljastuneessa LSP:ssä ei ole puututtu myöskään linjojen mainontaan tekaistuin yritys- ja yhteystiedoin.
Soneran osin omistama Loimaan Seudun Puhelin yllätti heinäkuussa paljastumalla hämärän lehtimainonnan takaa eräiden aikuisviihdelinjojen haltijaksi. Yllättävää on myös se, että Loimaan Seudun Puhelin on pitänyt linjat kuumina varsinaiselle palveluntarjoajalle eli Ruletax International Oy Ltd:lle tämän hankaluuksista huolimatta. Vaikka Sonera Solutionsin palvelunumerorekisterin mukaan numeron vuokralaiseksi merkitty yritys on vastuussa myös mainonnan oikeellisuudesta, LSP:n vuokraamia linjoja on mainostettu toistuvasti tekaistuin yritys- ja yhteystiedoin. Ruletaxia Soneran rekisteri ei näiden numeroiden osalta tunne.
Ruletax Internationalia haki kesäkuussa konkurssiin Esiintyvien taiteilijoiden ja eräiden erityisryhmien eläkekassa. Elokuussa yhtiölle on kirjattu myös yksityisoikeudellinen trattaprotesti. Ennakkoperintärekisteristä yhtiö poistettiin jo toukokuussa.
Korkein oikeus puolestaan tuomitsi yhtiön toukokuussa maksamaan eräälle työntekijälleen yli- ja sunnuntaityökorvauksia lähes kolmetuhatta euroa toisin kuin asiaa käsitelleet alemmat oikeusasteet. Kiista koski työaikaan liittyvää tulkintakysymystä eli lähinnä sitä, oliko työnantaja jakamistaan päivystyslistoista huolimatta määrännyt työntekijöidensä työajoista.
LSP:ltä tekohengitystä asiakkaan seksilinjoille
Heinäkuussa Ruletax on viranomaistietojen mukaan muuttanut Turussa sijaitsevaan postilokeroon. Postin julkisten rekisterien mukaan osoitteessa ei kuitenkaan tunneta yhtiön nimeä. Sen sijaan lokerovuokralaisina on lukuisia muita yrityksiä, kuten kiinteistöyhtiöitä.
Loimaan Seudun Puhelimen toimitusjohtaja Eero Sinkkonen tietää Ruletaxin hankaluuksista. Asiakassuhde Ruletax Internationalin ja LSP:n välillä on kuitenkin voimassa. Sinkkonen kutsuu tätä avunannoksi palveluntarjoajalle, jotta linjojen toiminta on voinut jatkua. Omistussuhdetta LSP:n ja Ruletaxin välillä ei Sinkkosen mukaan ole.
"Numeroilla on arvonsa"
- Näillä tunnetuilla numeroilla on meille tietty arvo, Sinkkonen perustelee yhtiön pitkämielisyyttä.
Sinkkosen mukaan viilenneillä aikuisviihteen markkinoilla kauan käytettyjen numeroiden etuna on, että ne ovat entuudestaan monille tuttuja. Niihin siis soitetaan paljon muistinkin varassa, ei vain lehti-ilmoitusten. Tämän vuoksi LSP:n nimissä ja Ruletaxin käytössä on myös yksi tunnettu 0700 9 -numero. Muuten sarjan numeroja haluavat palveluntarjoajat asioivat nykyisin aina Elisa Communicationsin kanssa, kun taas 0700 1 -numeroita vuokraa Sonera.
Toimitusjohtaja Eero Sinkkosen mukaan Loimaan Seudun Puhelin ei itse ole tuottanut aikuisviihdepalveluja. Yhtiö kuitenkin innostui niistä jo vuosia sitten palvelujen teknisenä toteuttajana, kun teleseksi alkoi tuoda linjoille aivan toisenlaista vipinää kuin palvelunumeroissa tarjotut asiapalvelut. Nämä investoinnit ovat myös saaneet LSP:n pitämään kiinni tutuista numeroistaan, vaikka kauempaa katsoen LSP:n kaltainen väliporras esimerkiksi Soneran ja langan toisessa päässä toimivan palveluntarjoajan välillä oudolta vaikuttaakin.
Mainontaa tekaistuin nimin
LSP:n nimiin merkittyjen 0700-linjojen mainonnan puutteista toimitusjohtaja Eero Sinkkonen sanoi tiistaina kuulevansa ensi kertaa. Sonera Solutionsin palvelunumerorekisteristä kuitenkin kerrottiin, että mainonnasta on vastuussa linjan haltija, jollaisena Sonera tuntee kyseisissä tapauksissa vain LSP:n.
Sinkkosen mukaan linjojen palvelut tuottanut Ruletax on hoitanut myös mainonnan. Mainoksia on ilmestynyt lehdissä konkurssihakemuksesta huolimatta, joten maksaja niille löytynee, vaikka vastuuta sisällöstä palloteltaisiinkin.
Hämmennystä herättäneitä aikuisviihdelinjoja mainostetaan esimerkiksi pääkaupunkiseudun ilmaisjakelulehdessä yhä ilmoittamatta yrityksen nimeä tai käyttämällä tekaistua nimeä, kuten "PK-Senssit". Osoitteena on postilokero ja Helsinki tai Espoo - toimipaikkaa mainitsematta. Posti ei siis päädy minnekään. Heinäkuussa puhelimitse tavoitettu Ruletaxin edustaja kieltäytyi kommentoimasta mainontaan liittyviä epäselvyyksiä.
Maksullisten palvelunumerojen palveluntarjoajista saa tarvitessaan tiedon numerosarjoja hallinnoivien teleoperaattorien julkisista rekistereistä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Lakifirma paljasti vahingossa Facebookin maksaman korvauksen
11.02.2009 Lakifirma kertoi mainosesitteessään voittaneensa ConnectU:n perustajille 65 miljoonaa dollaria Facebookilta. Tieto oli ikävä kyllä salainen.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi












