Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kopiointi ei pudottanut musiikkibisnestä laskuun

Tutkimus: verkosta kasvaa toimiva musiikin jakelukanava

19.8.2002 14:29 Piratismi ja musiikin kotikopiointi eivät ole vastuussa kahden viimeisen vuoden aikana tapahtuneesta noin 15 prosentin myynnin romahduksesta musiikkimarkkinoilla, kertoo Cambridgessä toimiva tutkimuslaitos Forrester Research, Inc. tuoreessa raportissaan. Virheelliset laskelmat saattavat tutkimuslaitoksen mukaan hidastaa musiikin verkkokauppaa.

Tutkimuksen mukaan digitaalisen tunnisteen käyttö, joka sallii verkkoimuroinnin ja CD-levyjen kopioinnin, tarjoaisi kuluttajille heitä miellyttävän tavan hankkia ja kopioida musiikkia sekä maksaa siitä ?omalla tavallaan?.

Vaikutusvaltaisen it-alan ja uudentalouden tutkimuskeskuksen mukaan kopionestoista vaahtoavat tahot eivät ymmärrä, mitä suuria mahdollisuuksia musiikin verkkojakelu mahdollistaisi. Mutta pian silmät auennevat.

Musiikin langaton lataus tulee

Forrester Research arvioi, että verkosta ladatun musiikin arvo vuositasolla ylittää kaksi miljardia dollaria jo vuonna 2007. Tämä tulisi olemaan noin 17 prosenttia koko musiikkibisneksen arvosta, koska pian on mahdollista myös musiikin lataaminen langattomiin PDA-laitteisiin.

- Ei käy kieltäminen, etteivätkö ajat olisi kovia musiikkibisnekselle, mutta se ei ole musiikin downloadauksen syytä, kommentoi Yahoolle Josh Bernoff, Forrester Researchin johtava analyytikko.

Myynnin putoamisen takia ja leipääntyneiden artistiensa yllyttämänä BMG Finland Oy on tehnyt päätöksen kopiosuojata Suomessa kaikki CD:nsä.

Kopiointi syytön musiikkibisneksen alamäkeen

Bernoffin mukaan Forresterin tuhannella kuluttajalla tekemän kyselytutkimuksen perusteella, ei löydy näyttöä, että CD-levyjen myynninlasku aiheutuisi kuluttajien toistuvasta levykopioinnista. Tutkimuslaitos näkee useita syitä kopioinnin piikkiin pistetylle musiikki-CD:n alamäelle; yleinen taloudellinen suhdanne sekä audiovisuaalisten videoiden ja DVD-levyjen myynnin kasvu.

- Digitaalinen tunniste verkon kautta ladattavan musiikissa mahdollistasi veloituksen ladatuista tiedostoista, Bernoff sanoo.

Tutkimuksen mukaan kuluttajat haluavat oikeuden kopioida musiikkia, polttaa siitä CDR-levyjä tai formatoida musiikin MP3-soittimille, mutta he ovat halukkaita myös maksamaan verkosta imuroimastaan musiikista.

Sony on kehittänyt Forresterin kuvatunlaisen tunnistetekniikan musiikinverkkomyyntiin. Koodi on suunniteltu internetin kautta ladattavien musiikkien ja elokuvien kopioinnin suojaamiseen, mutta Sonyn mukaan tekniikka mahdollistaisi myös maksua vastaan ladattavaksi luovutetun musiikin kopiokertojen tarkan kontrolloinnin.

Suojauskoodi tökkii

Sonyn koodi on jo käytössä eritoten Saksassa hyvin menestyneen liperiläis-kuopiolaisen Nightwish-yhtyeen Century Child -levyllä.
Levyllä toimii Key2Audio copy-protection -suoja. Tämä tarkoittaa että levyä ei voi soittaa tietokoneessa ja sen kanssa voi törmätä ongelmiin käyttäessäsi vähänkin iäkkäimpiä CD-soittimia ja autostereoita.

Suojatun levyn kappaleet ovat saatavissa bändin omilta sivuilta. Albumin mukana tulee salakoodi, joka toimii vain kaksi kertaa ennen kuin koodi vanhenee. Koodi ei ole toiminut moitteettomasti.

Jutun kirjoitti: Reijo Holopainen

Reijo Holopainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Riso sylkäisee kasviöljyväriä 120 sivulle minuutissa

28.05.2007 Paperin käyttö kasvaa jatkuvasti. Sitä edistää myös uusi kasvisöljypohjainen tulostustekniikka, joka pystyy tulostamaan 120 täysväriarkkia minuutissa.


Kolme vuotta sitten

Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan

28.05.2009 Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.

.