Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
WIPO ratkaisi

Robbie Williams voitti domain-nimikiistan

20.8.2002 09:48 Artistien nimet ovat verkossa herkullisia kiistojen aiheita. Voittajien joukkoon liittyy pop-tähti Robbie Williams, jonka nimeä kantanut osoite veikin kävijät yllättäen Oasis-yhtyeestä kertoville sivuille.

Pop-tähti Robbie Williamsin nimellä webissä ratsastaneella Howard Taylorilla ei ole oikeutta osoitteeseen robbiewilliams.info. Näin katsoo tuoreessa päätöksessään World Intellectual Property Organisation (WIPO).

The Guardian -lehden mukaan Williamsin nimeä kantaneessa osoitteessa ei koskaan edes sijainnut laulajasta kertovia sivuja vaan kävijät ohjautuivat Osasis-yhtyeestä kertoville sivuille. Taylorin sanojen mukaan hän aikoi avata osoitteessa epäviralliset Williamsista kertovat sivut. WIPO kuitenkin antoi päätöksellään ymmärtää, että sen mielestä Taylor ei ollut hankkinut osoitetta hyvässä tarkoituksessa.

Internet-sivuista on ollut vaivaa Williamsille ennenkin. Tähden fanisivut kertovat The Sun -lehteen viitaten, että myös tähden virallisista verkkosivuista otellaan oikeudessa. Williamsin kerrotaan heinäkuussa vaatineen sivut toteuttaneelta Hub Communications Ltd:ltä korvauksia vedoten muun muassa tuotantoaikataulusta lipsumiseen.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

KRP lyttää Lex Nokian

11.02.2009 Keskusrikospoliisi on huolestunut viranomaisten ja yritysten roolien sekoittumisesta.

.