Helsingin yliopistolla verkkoviestinnän muuntokoulutusta
21.8.2002 09:41 Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta toteuttaa historiansa ensimmäisen muuntokoulutuksen elokuuusta alkaen. Viestinnän laitoksella aloittaa yhteensä 40 aikuisopiskelijaa opintonsa kohti valtiotieteiden maisterin tutkintoa pääaineenaan viestintä, erityisesti verkkoviestintä. Koulutukseen haki kaikkiaan 227 henkilöä.
- Yhteiskunta vaatii sisällöntuottajilta yhä enemmän verkko-osaamista. Koulutuksella pyritään vastaamaan tähän kysyntään, sillä viestinnän laitoksella ei ole aiemmin ollut tästä aiheesta opintokokonaisuutta. Tavoitteena ei ole lisätä viestinnän ammattilaisten määrää, vaan muuntaa heidän sisällöllistä osaamistaan vastaamaan muuntuvan ja kehittyvän verkkoviestinnän tarpeita, sanoo projektikoordinaattori Minna-Maija Salomaa.
Verkkoviestinnän muuntokoulutus on Euroopan sosiaalirahaston (Etelä-Suomen lääninhallitus) osittain tukemaa koulutusta. Rahoitusta ja verkkoviestinnän muuntokoulutus -hanketta hallinnoi Helsingin yliopiston Tutkimus- ja koulutuskeskus Palmenia.
Koulutus on suunniteltu tapahtuvaksi työn ohessa. Opiskelu on suurelta osin itsenäistä ohjattua työskentelyä, jossa hyödynnetään verkkoa oppimisympäristönä. Lähiopetusta järjestetään Lahdessa noin kerran kuukaudessa. Tutkimus- ja koulutuskeskus Palmenian Lahden yksiköllä on lähes 20 vuoden kokemus viestinnän alan yliopistollisesta täydennyskoulutuksesta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Riso sylkäisee kasviöljyväriä 120 sivulle minuutissa
28.05.2007 Paperin käyttö kasvaa jatkuvasti. Sitä edistää myös uusi kasvisöljypohjainen tulostustekniikka, joka pystyy tulostamaan 120 täysväriarkkia minuutissa.
Kolme vuotta sitten
Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan
28.05.2009 Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi