Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Harrastukset houkuttelevat miehiä

Vuorovaikutus vetää vanhempiakin naisia verkkoon

22.8.2002 11:54 Brittikyselyn mukaan yli 55-vuotiaat naiset pitävät nettiä yhä kiinnostavampana vuorovaikutusvälineenä. Miehet liikkuvat verkossa muista syistä.

Yli 55-vuotiailla miehillä ja naisilla on selvästi erilainen suhde internetiin, kertoo Britanniassa tehty kysely. Ikäryhmän naiset sanovat valtaosin käyttävät nettiä ensisijaisesti viestintävälineenä, kun taas miesten enemmistö samoilee sivuilla harrastuksiinsa liittyen sekä tiedonhaussa.

Kyselytutkimus liittyy online-pankki Barclaysin ja Age Concern -ryhmän kolmivuotiseen yhteistyöhankkeeseen, jolla pyritään houkuttelemaan myös vanhempia kansalaisia tietotekniikan ja verkkopalvelujen käyttäjiksi.

Kaikista haastatelluista yli 55-vuotiaista tietotekniikan käyttäjistä kaksi kolmasosaa sanoi internetin vaikuttaneen myönteisesti heidän elämäänsä. Toisaalta niistä, jotka eivät vielä olleet nettiin tutustuneet, jopa kaksi kolmasosaa aikoi pysyä siitä erossa jatkossakin.

Tietotekniikasta kiinnostuneet käyttivät tutkimuksen mukaan hieman muita todennäköisemmin myös matkapuhelinta.

Kyselyssä haastateltiin viittäsataa yli 55-vuotiasta.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Riso sylkäisee kasviöljyväriä 120 sivulle minuutissa

28.05.2007 Paperin käyttö kasvaa jatkuvasti. Sitä edistää myös uusi kasvisöljypohjainen tulostustekniikka, joka pystyy tulostamaan 120 täysväriarkkia minuutissa.


Kolme vuotta sitten

Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan

28.05.2009 Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.

.