Kysely tekee joka neljännestä työntekijästä nettiaddiktin
23.8.2002 11:52 Yhdysvalloissa tehdyssä kyselyssä joka neljäs työntekijä tunnustautui nettiaddiktiksi. Kun ihmisiltä itseltään kysyttiin, he yllättäen tunnustivat olevansa koukussa kaikkein eniten verkkokauppoihin ja uutisiin. Addiktion määritelmä vain jää avoimeksi.
Yhdysvalloissa joka neljäs työntekijä tuntee itsensä web-addiktiksi, väittää Harris Interactivelta kyselytutkimuksen tilannut Websense. Yritys myy ratkaisuja, joiden avulla työnantajat voivat valvoa ja rajoittaa alaistensa liikkumista internetissä.
Websensen julkistaman hurjan kyselytuloksen heikoin kohta lienee se, ettei yritys ainakaan tiedotteessaan kerro, miten nettiriippuvuus määritellään. Termin varjolla se kuitenkin varoittaa työnantajia alaisten harjoittamasta "ajanhukasta". Päätellen tutkimustuloksista addiktion määritelmäksi kelpaa kaupallisessa sanastossa jo halu selailla työpaikallakin nettisivuja, joilla ei ole yhteyttä varsinaiseen työntekoon.
Kysyttäessä verkkokaupatkin "addiktoivat"
Toisin kuin yleensä nettiaddiktiosta puhuttaessa Websensen tutkimukseen haastatellut olivat omien sanojensa mukaan eniten koukussa verkkokauppoihin ja uutisiin. Pornosivut mainitsi vajaa viideosa vastaajista ja uhkapelit harvempi kuin joka kymmenes.
"Addiktit" käyttävät osin hyväkseen myös työpaikkojen web-yhteyksiä, Websense huomauttaa. Kyselyssä tosin vain pari prosenttia työntekijöistä tunnusti liikkuvansa työajalla pornon tai pelien parissa, mutta 67 prosenttia sanoi lukevansa itseään kiinnostavia uutissivuja ja 37 prosenttia käyvänsä verkkokauppojen ja -huutokauppojen sivuilla työaikana.
Kyselyssä toisaalta vain harvat yritykset tunnistivat "ongelman". Monissa yrityksissä oli kuitenkin rajoitettu työntekijöiden nettiseikkailuja niin, että pääsy porno- ja pelisivuille oli estetty. Kyselyyn haastateltiin eri yrityksissä yhteensä 305 työntekijää ja 250 henkilöstöjohtajaa. Tulokset perustuvat vain haastateltujen omiin näkemyksiin.
Heinäkuussa ongelmana oli seksi
Työpaikoilla tapahtuvat yksityiset web-seikkailut kiinnostivat heinäkuussa myös brittejä, kun Websense kuulosteli yhdessä Personnel Today -lehden kanssa henkilöstöjohtajien kokemuksia netin väärinkäytöstä. Tällöin ongelmaksi osoittautuivat alaisten seksiharrastukset eli pornon imurointi verkosta. Myös ajan kuluttaminen chat-huoneissa oli huolen aiheena.
Brittitutkimuksessa haastateltujen henkilöstöjohtajien mukaan ongelmatapauksista kaksi viidesosaa tuli heidän tietoonsa siten, että netin "ongelmakäyttäjän" työtoverit kertoivat asiasta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Riso sylkäisee kasviöljyväriä 120 sivulle minuutissa
28.05.2007 Paperin käyttö kasvaa jatkuvasti. Sitä edistää myös uusi kasvisöljypohjainen tulostustekniikka, joka pystyy tulostamaan 120 täysväriarkkia minuutissa.
Kolme vuotta sitten
Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan
28.05.2009 Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi