Web on yhä vieras yhdeksälle kymmenestä
28.8.2002 12:51 Maailman web-väestö paisuu, mutta digitaalinen kuilu eri kulttuurien välillä on huima. Eurooppalaisten halu hypistellä tuotteita hidastaa puolestaan verkkokaupan kehitystä. Yhdysvalloissa mediamainonnan uskotaan vähitellen tervehtyvän. Online-sisältöjen kauppa onkin jo virkeää.
Internet oli toukokuussa runsaan 580 miljoonan ihmisen käytettävissä, raportoi Nua.com. Lukuaan se kutsuu "?valistuneeksi arvaukseksi"?, joka perustuu useisiin tutkimuslähteisiin.
Puolessatoista vuodessa maailman web-väestö on Nua.comin laskujen mukaan saanut runsaat 173 miljoonaa uutta jäsentä, mutta edelleen yli 90 prosenttia maailman ihmisistä ei kuulu netin käyttäjiin.
Eniten netin käyttäjiä on tilaston mukaan Euroopassa. Heidän osuutensa maailman koko web-väestöstä on noin 32 prosenttia, kun esimeriksi eteläamerikkalaisten osuus jää kuuteen prosenttiin. Lähi-Idän sekä Afrikan osuus maailman web-väestöstä on yhteensä vaatimattomat pari prosenttia.
Halu hypistellä hillitsee verkkokauppaa Euroopassa
Vaikka eurooppalaiset nyt ovatkin nousseet webin valtaväestöksi, ostoksia halutaan yhä tehdä omin käsin hypistellen eikä vain hiireä klikaten. Noin 22 prosenttia eurooppalaisista netin käyttäjistä tutkii tuotteita verkossa, mutta ostaa ne kuitenkin tavallisista kaupoista, Forrester Research raportoi.
Lähes 60 prosenttia nettiä käyttävistä eurooppalaisista sanoo mieluusti näkevänsä tai koskettelevansa tuotteita ennen kuin tekee ostopäätöksen. Joka kolmas taas on sitä mieltä, että toimituskustannukset ovat verkkokaupassa liian suuria.
Hieman aiemmin elokuussa Forrester Research kertoi verkkokauppiaille myös hyviä uutisia. Vuoden toisella neljänneksellä säännöllisesti verkossa shoppailevien eurooppalaisten määrä oli 22 prosenttia suurempi kuin viime vuoden toisella neljänneksellä. Nyt joukkoon kuuluu Forresterin mukaan 17 prosenttia kaikista eurooppalaisista.
Sisältökaupalla on kolme suurta veturia
Yhdysvalloissa maksullisten verkkosisältöjen myynti on kasvussa – yksinkertaisesti siksi, että ostajiakin on yhä enemmän. Online Publishers Associationin mukaan sisällöistä maksavien asiakkaiden määrä on kasvanut 12,4 miljoonaan, kun luku vuosi sitten oli vielä 5,3 miljoonaa.
Alkuvuodesta miltei mikä tahansa online-sisällön myynti kaksinkertaistui viime vuoteen verrattuna, mutta sisältökaupassa on yhä kolme selkeästi suurta tuoteryhmää. Bisnessisällöt, viihde ja treffipalvelut tuottavat 59 prosentti koko myynnistä.
Google hallitsee hakumarkkinoita
Maailman suosituin hakukone on Google, kertoo OneStat.comin tuore tilasto. Googlen suosio on sen mukaan yhä kasvussa, joskin aiempaa hitaammin. Googlen markkinaosuudeksi Onestat.com ilmoittaa nyt 53,2 prosenttia.
Toiseksi suosituin webin hakukoneista on Yahoo 20,4 prosentin osuudellaan. MSN Search saa listalla kolmannen sijan 9,1 prosentin osuudella.
Yhdysvalloissa puolestaan American Customer Satisfaction Index (ACSI) kertoi äskettäin kuluttajien olevan huomattavasti tyytyväisempiä netin uutis- ja tietopalveluihin kuin hakukoneisiin. Tässäkin indeksissä Google menestyi kuitenkin hakukoneista parhaiten. Indeksi perustuu Michiganin yliopiston tutkimuksiin.
Verkkomainonta supistui Suomessa
Verkkomediamainontaa ostettiin heinäkuussa 38,1 prosenttia viimevuotista pienemmällä summalla, kertoo Suomen Gallup Mainostieto. Vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden osalta verkkomediamainonta oli 17,7 prosenttia miinuksella.
Kokonaisuudessaan mediamainonta oli heinäkuussa 1,3 prosenttia plussan puolella. Eniten kasvoi aikakauslehtimainonta. Verkkomediamainonnan ohella laskijoiden joukkoon lukeutui vain varsinaisten sanomalehtien mainosmyynti.
Yhdysvalloissa odotetaan jo mediamainonnan nousua
Yhdysvalloissa tutkimuslaitos CMR kertoo mediamainonnan myynnin laskeneen vuoden ensimmäisellä puoliskolla vain 0,2 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. CMR:n kommenttien mukaan viime vuoden laskuvauhtiin nähden tulos antaa toivoa alan toipumisesta.
Erittäin positiivista mainonnan kehitys oli espanjankielisessä televisiossa ja vähäistä plussaa kirjattiin osalle muistakin televisiokanavista. Radio ja paikalliset sanomalehdet sekä kasvattivat mainostulojaan muutamalla prosentilla.
Nettimainontakin kasvoi 1,9 prosenttia, Taylor Nelson Sofresin yhtiöihin kuuluva CMR raoportoi. Sen sijaan business-to-business –lehdistölle ajat ovat yhä kovat. Niiden mainosmyynti laski parikymmentä prosenttia viime vuoden alkupuoliskoon verrattuna.
Nettimainonnan mitattavuus miellyttää
Verkkomainonta saa kiitosta yhdysvaltalaisen Reveries.comin kyselyssä. Vain kolme prosenttia vastaajista sanoo, että verkkomainonnan tuloksekkuutta on vaikea mitata. Perinteisten joukkoviestimien osalta mittaamista pitää vaikeana 34 prosenttia vastaajista.
Reveriesin elokuisessa kyselyssä oli mukana 213 sähköpostitse jaettavan uutiskirjeen lukijaa. Vastaajat olivat markkinoinnin ammattilaista ja heistä useampi kuin joka toinen oli toiminut alalla vähintään kymmenen vuotta.
Eri tuote- ja palveluryhmissä tulosten mittaamista pidettiin vaikeimpana silloin, kun mainonta koski finanssipalveluja tai viihdettä.
Kyselyn tuloksista raportoi eMarketer.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä" 22:50
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia 14:11
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Madonnan konsertin lippuhässäkästä voi vaatia hyvitystä
11.02.2009 Kuluttajavirasto kertoo, että se on saanut yhteydenottoja Madonnan konserttilippujen myynnin ongelmista. Viraston mukaan yksi tapa edetä on tehdä kirjallinen valitus Lippupiste Oy:lle.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi












