Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Toimitus- ja kuvaustyö kustannustehokkaaksi

Aktivist vaihtui Nöjesguideniin

2.9.2002 14:16 Aktivist Network Oy:n kustantama telinelehti Aktivist on hyllytetty ja telineisiin sen tilalle kannettu saman konsernin ruotsalaisjulkaisun Nöjesguiden suomalaisversio. Lehdellä on kokonaan uusi, ?liikkuvampi? organisaatio.

- Koko toimituskunta on uusi ja entistä kustannustehokkaampi, kertoo Aktivist Network Oy:n konsernijohtaja Alex Nieminen.

?Kevyempi? tarkoittaa Niemisen mukaan sitä, että lehdellä on vakiopalkkalistoilla vain päätoimittaja, joka toimii huippuammattilaisista koostuvan freelancer-verkoston kanssa.

- Näin pystymme myös kilpailuttamaan toimitus- ja kuvaustyötä, Nieminen lisää.

Nöjesguide kannetaan telineisiin tästä alkaen kerran kuussa, mutta julkaisun internet-konseptin kehittelyn kerrotaan olevan vielä kesken.

Suomen Aktivistin yhtiö pani hyllylle toukokuussa kannattamattomana. Sinne lehti näillä näkymin Niemisen mukaan jääkin.

Jutun kirjoitti: Reijo Holopainen

Reijo Holopainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia

10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.


Kolme vuotta sitten

LVM:n Ristola oli tietoturvafoorumin julkkis

10.02.2009 Liikenneministeriön Juhapekka Ristola oli pienimuotoinen julkkis maanantaisessa Tietoturvan vaikuttajafoorumissa. Hänen Aamulehdessä julkaistu ja muualla siteerattu haastattelunsa Lex Nokian reunaehdoista oli herättänyt runsaasti huomiota.

.