Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
TKK:n avajaiset

Rehtori Uronen: Pääkaupunkiseudusta Ideopolis

6.9.2002 13:42 TKK:n avajaisissa perjantaina avajaispuheen pitävnytrehtori Paavo Uronen toteaa, että pääkaupunkiseudulla on kaikki edellytykset kehittyä Suomen Ideopolikseksi. Ideopolis on globalisoituvan uuden osaamistalouden edelläkävijäalue.

Valtiovallan tervehdyksen avajaisiin toi valtiosihteeri Raimo Sailas Valtionvarainministeriöstä. Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunnan puheenvuoron käytti TKY:n hallituksen puheenjohtaja Aki Silvennoinen.

Vuoden 2002 esimieheksi on valittu professori Veikko Teikari, työpsykologian ja johtamisen yksikön esimies. Teikarin johtamisfilosofiana on vahva usko vastuun ja valtuuksien jakamiseen sekä luottamus ja usko ihmisten haluun kantaa vastuuta ja tehdä työnsä parhaalla mahdollisella tavalla.

Vuoden 2002 TKK:laiseksi on valittu laboratorioinsinööri Ari Järvinen Vesihuoltotekniikan yksiköstä. Työtovereiden yksimielinen mielipide on, että Ari Järvisen toiminta on esimerkillistä. Hänen puoleensa voi kääntyä niin suurissa kuin pienissäkin asioissa, niin virka- kuin henkilökohtaisissa asioissa. Hän on luonut yksikköön yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nero polttaa Linuxissa blu-ray ja hd dvd -levyjä

28.05.2007 Saksalainen Nero -poltto-ohjelmasta tunnettu Nero Ag julkisti uuden version poltto-ohjelmansa Linux-versiosta. Uusi Nero Linux 3 tarjoaa tuen muun muassa blu-ray ja hd dvd-levyjen polttoon sekä tuen 64-bittisille x86-koneille.


Kolme vuotta sitten

Zune HD pelaa yhteen Xbox Liven kanssa

28.05.2009 Teräväpiirtovideo ja yhteenkytkentä Xbox Liven kanssa ovat uuden Zune HD:n houkuttimia.

.