Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Brittikysely kertoo:

Internet kasvattaa nuorten poliittista intoa

11.9.2002 09:17 Verkkokampanjointia hyödynnetään poliittisessa liikehdinnässä vielä varsin maltillisesti. Nuoret kuitenkin osallistuvat poliittiseen toimintaan netissä huomattavasti todennäköisemmin kuin puolueiden perinteiseen toimintaan, kertoo brittiläinen Economic and Social Research Council.

Poliitikkojen tai päättäjiksi pyrkivien kannattaa kalastaa nuoria verkosta, ei kadunkulmista. Näin toteaa brittiläinen Economic and Social Research Council (ESRC) tuoreessa tutkimusraportissaan. Sen mukaan 15-24 -vuotiaat nuoret aktivoituvat poliittisesti kolme kertaa todennäköisimmin netin avulla kuin perinteisiä kanavia käyttäen.

Henkilökohtaisuus on poliittisessa viestinnässä tärkeää vielä nettiajallakin. Raportin mukaan netin käyttäjistä vain kymmenen prosenttia jättää huomiotta tutulta tulleen poliittisen viestin, kun taas 29 prosenttia luokittelee tuntemattoman lähettäjän viestit roskakoriin kuuluviksi.

Poliittisiin yhteisöihin verkkoteitse yhteyttä ottaneista peräti 63 prosenttia sanoi ESRC:n kyselyssä tehneensä niin vain siksi, että kontaktin voi luoda netissä. Puhelimitse tai postitse yhteydenotto ei siis olisi niinkään houkutellut.

Verkkokampanjointi on vielä vierasta

Toistaiseksi poliittiset kampanjat eivät netissä ole juuri herättäneet brittien huomiota. Kyselyn kaikista vastaajista vain 15 prosenttia sanoi huomanneensa poliittisen online-kampanjan.

Poliittisen keskustelun foorumina netti on kuitenkin jo kyntensä näyttänyt. Internetin käyttäjät osallistuvat 22 prosenttia muita todennäköisemmin poliittisiin keskusteluihin ja ottavat 8 prosenttia muita todennäköisemmin myös yhteyttä politiikan toimijoihin, ESRC kertoo.

Brittikyselyn mukaan 15-24 -vuotiaista nuorista lähes joka kolmas oli osallistunut poliittiseen toimintaan netissä, kun perinteiseen poliittiseen toimintaan sanoi osallistuneensa joka kymmenes. Myös ikäryhmässä 25-34 vuotta internet oli muita merkittävämpi poliittisen osallistumisen foorumi. Yli 65-vuotiaiden ryhmässä perinteinen poliittinen toiminta taas päihitti nettiosallistumisen luvuin 20-1.

ESRC:n mielipidetutkimukseen haastateltiin lähes kahtatuhatta brittiä. Kysely on osa laajempaa Democracy and Participation -tutkimusohjelmaa.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

USA:n ilmailulaitoksen palvelin murrettiin

11.02.2009 Yhdysvaltain ilmailulaitos Federal Aviation Administration kertoo, että sen tietojärjestelmiin murtauduttiin viime viikolla. Seurauksena 45 000:n hengen tietoturva on vaarantunut.

.