Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Herätysliiketoiminnasta e-liiketoimintaan

Nettipapilta sujuu sukupuolen vaihtokin

20.9.2002 07:09 Kirkon elimillä on sukupuoliongelmia, media paljastaa. Nettipappia taas ei vielä ole nostettu otsikoihin, vaikka suositulle nimimerkille sukupuolen vaihtaminenkaan ei ole ongelma.

Eri elimille on tulossa sukupuolikiintiöt, kirkossakin, kertoi uutinen äskettäin. Minua puhutteli kuitenkin syvemmin eräs sukupuolikeskustelun pätkä TV1:n ohjelmassa A-Talk (18.9.). Aiheena olivat naispapit.
Kenenkään studiossa istujan kasvoja ei ollut hunnutettu. Sen sijaan erään perinteistä virkakäsitystä puoltavan kirkkoherran haastattelun aikana kameran katse harhaili sekä kirkkomaalla että pitkin seiniä.
Omalla nimellään kiistelty kirkkoherra toki puhui, mutta ei kuitenkaan suostunut kuvattavaksi. Hänen kerrottiin sanoneen, että ?televisio viihteellistää? asioita ja kuvallisessa viestinnässä epäolennaiset seikat korostuvat.

Nonverbaalinen viestintä selättää sanotun

Oletan, että pelottavan peikon nimi oli nonverbaalinen viestintä. Se tunnetusti selättää sanat siinä tapauksessa, että verbaalinen tuotos on ristiriidassa äänenpainojen, ilmeiden, eleiden ja muiden vastaavien viestien kanssa.
Nonverbaalisen viestinnän osuus koko vuorovaikutuksessa on arvoitu vähintään pari kertaa suuremmaksi kuin sanojen. Vaikka jo ääni sävyineen puhuu paljon, kameralta piiloutuva pappi herättää kysymyksiä. Jos kysymys asiassa ei kuulemma ole vähemmästä kuin totuudesta ja vastauskin henkilön itsensä mukaan on ainut mahdollinen, eikö olekin outoa, että sitä ei voi julistaa koko olemuksellaan?
Odotankin jo jännityksellä seuraavaa suurta lööppiä seurakuntaelämästä jostain päin Suomea: ?Kirkkoväki kuuli papin saarnaavan sakastissa.? Tai ehkäpä pappi vain vetää hupun silmilleen?

Nice-papit ja nettipapin salattu sukupuoli

Nice-pappeja on minusta aina ollut vaikea vastustaa järkisyillä, sukupuolesta riippumatta. Ja paljon enempää pappi ei mielestäni tarvitse ollakseen nice kuin että ammatti-ihmisenäkin hän muistaa tuon yhdyssanan loppuosan: ihmisen osan.
Niitä, joita naiset sukupuolisesti heikottavat, on luonnollisesti syytä rohkaista ja tukea, kuten muitakin heikkoja. Onkohan tätä edes mietitty, kun Helsingin seurakuntayhtymän sivuilta on aikanaan avattu yhteys Nettipapin puheille? Nimimerkin takana on kuulemma useitakin tehtävään vihkiytyneitä kirkon ?ammattilähimmäisiä?, mutta näiden pappien sukupuolesta ei tuoteseloste kerro.
Toivottavasti naispappeja vieroksuvat ovat netin aktiivikäyttäjiä. Silloin he ehkä tietävät varoittamattakin, että anonyymissa nettikirjeenvaihdossa ja chattailyssa kumpikin sukupuoli on yhtä vapaa riistettäväksi: nainenkin voi olla mies ja Nettipappi voi vapaasti vaihtaa sukupuoltaan vaikka viikonpäivän mukaan!

Sähköinen kädenpuristus?

Nettipapille kuulemma kirjoitetaan ahkerasti, vaikka palvelua ei missään mainostetakaan. Vastaukset halutaan lähes poikkeuksetta suoraan omaan sähköpostiin, ei muiden nähtäviksi. Nettikirkkoonkin nykyään pääsee radio- ja tv-jumalanpalvelusten ohessa, kenenkään huomaamatta. Kesällä kirkkojen edustajat pohtivat kansainvälisessä kokouksessaan, millainen kristillinen aineisto voisi palvella kaupallisillakin sivuilla, kuten erilaisissa portaaleissa.
Suunta on tietyssä mielessä oikea. Miksi Jumalan sanansaattajilla olisi show time vain sunnuntaiaamuisin kello kymmenen useassa kirkossa yhtä aikaa, kun tavallisina pyhinä kuulijoita saattaa olla kussakin koolla vain kourallinen? Ja kuinka kustannustehokkaita tällaiset tuntien valmistelua vaativat vastaanotot ovat? Tästä näkökulmasta tavoittava e-liiketoiminta on tervetullut haastaja perinteiselle herätysliiketoiminnalle.
Sen ohessa, että kirkko iloitsee verkon tarjoamasta Pietarin kalansaalista, sen kuitenkin kannattaisi kysyä myös, miksi moni haluaa hoitaa sieluaan mieluummin tietokoneen näyttöä kuin pappia katsoen.
Sähköinen viestintäkin voi olla supportiivista, mutta ihmisläheistä keskusteluetäisyyttä, sympaattista äänensävyä, empaattista katsetta, tukevaa kädenpuristusta tai kunnon terapeuttista halausta se ei korvaa. Mutta nehän ovatkin sitä nonverbaalista viestintää! Pelottaako se puolin tai toisin, vai miksi siitä niin vähän puhutaan tänä online-onnen aikana?

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nero polttaa Linuxissa blu-ray ja hd dvd -levyjä

28.05.2007 Saksalainen Nero -poltto-ohjelmasta tunnettu Nero Ag julkisti uuden version poltto-ohjelmansa Linux-versiosta. Uusi Nero Linux 3 tarjoaa tuen muun muassa blu-ray ja hd dvd-levyjen polttoon sekä tuen 64-bittisille x86-koneille.


Kolme vuotta sitten

Zune HD pelaa yhteen Xbox Liven kanssa

28.05.2009 Teräväpiirtovideo ja yhteenkytkentä Xbox Liven kanssa ovat uuden Zune HD:n houkuttimia.

.