Web-terapiasta apua tinnituksen vaivaamille
24.9.2002 09:30 Kun korvat soivat, monesti ainut toimiva hoito on tilanteeseen sopeutuminen. Internet-terapia voisi auttaa monia, ruotsalaistutkimus kertoo.
Internetin avulla toteutettu terapia voi auttaa tinnituksesta eli korvien soimisesta tai huminasta kärsiviä ihmisiä, ruotsalaistutkimus kertoo. Tinnitus on tuttu vaiva jopa noin kymmenelle prosentille suomalaisistakin.
Itse tinnitusoireisiin ei juuri lääkehoito tehoa, mutta potilaiden elämänlaatua voidaan parantaa sopeutumisvalmennuksella ja kuntoutuksella. Korvissa soivaa ääntä voidaan myös peittää ulkoisten äänilähteiden avulla. Tinnitus vaivaakin eniten silloin, kun ympärillä vallitsee hiljaisuus. Siten se hankaloittaa esimerkiksi nukkumista.
Tinnituksesta kärsiville on tarjottu muun muassa kognitiivista terapiaa, jolla pyritään muuttamaan suhtautumista korvien sointiin. Koska itse vaivaan on vaikea puuttua, tavoitteena on sopeutua siihen eli kyetä torjumaan siitä johtuvia reaktioita, kuten hermostumista tai ahdistumista. Myös poisoppimishoidosta puhutaan.
Nettiterapia - lupaava sopeuttaja
Tuoreen ruotsalaistutkimuksen mukaan tinnituksesta kärsiviä voidaan auttaa hyvin myös verkko-oppimisen keinoja käyttäen, ei vain kasvokkain annetulla ryhmä- tai yksilöterapialla. Yhteensä 120 koehenkilön tutkimuksessa oli mukana 18-70 -vuotiaita ruotsalaisia.
Nettiteitse hoidetut osallistujat vastaanottivat kuuden viikon ajan erilaisia kognitiivisia harjoitustehtäviä. Edistymisestään heidän tuli raportoida säännöllisesti. Kysymyksiään ja huoliaan he voivat esittää terapian vetäjille sähköpostitse.
Web-terapian myötä osallistujien tinnituksesta johtuvat oireet, kuten masennus, ärsyyntyneisyys ja ahdistus, vähenivät merkittävästi enemmän kuin hoitoa saamattomalla vertailuryhmällä. Vaikka web-tereapiassakin vain alle kolmasosan oireet paranivat huomattavasti, valtaosa koki hoidon hyödylliseksi, tutkijat kertovat Psychosomatic Medicine -lehden syys-lokakuun numerossa.
Tutkijoiden mukaan seuraavaksi tulisi verrata kasvokkain annetun ja sähköisesti toteutetun terapian tuloksia keskenään.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nero polttaa Linuxissa blu-ray ja hd dvd -levyjä
28.05.2007 Saksalainen Nero -poltto-ohjelmasta tunnettu Nero Ag julkisti uuden version poltto-ohjelmansa Linux-versiosta. Uusi Nero Linux 3 tarjoaa tuen muun muassa blu-ray ja hd dvd-levyjen polttoon sekä tuen 64-bittisille x86-koneille.
Kolme vuotta sitten
Zune HD pelaa yhteen Xbox Liven kanssa
28.05.2009 Teräväpiirtovideo ja yhteenkytkentä Xbox Liven kanssa ovat uuden Zune HD:n houkuttimia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi