Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Toivo ei ole kateissa

Internetin uho, tuho ja uusi nousu?

30.9.2002 08:42 Vaikka internetin uusi uljas tulevaisuus jäi puolitiehen ja jätti jälkeensä krapulan ja kasan nettiruumiita, menestystekijät ovat edelleen olemassa. Ne pitää vain osata hyödyntää oikein, sanoo Salla Ainamo, entinen DoubleClick Finlandin toimitusjohtaja ja nykyinen Eera Finland Oy:n konsultti.

Joillekin toimialoille uusmedian hyödyntämisestä tuli menestystarina, esimerkkinä rahoitus- ja matkailualat. Ainamon mielestä yrityksen ylimmän johdon sitoutuminen, strategiavalinnat ja asiakkaan ymmärtäminen ovat menestyksen avaintekijöitä.

Ainamo muistuttaa 90-luvun puolivälin teknologiahypestä, johon moni fiksukin hurahti. Puhuttiin Mooren (prosessorien teho kaksinkertaistuu 18 kuukaudessa) ja Metcalfen (verkon arvo = käyttäjien määrä²) laiesta ja usko internetin tuomiin mahdollisuuksiin oli enemmän kuin voimissaan.

Hurjaa vauhtia kehittyvä teknologia ja kansainvälistyminen mahdollistivat uusia toimintatapoja. Riskisijoittajat lähtivät mukaan uskoen, että yhdeksää epäonnistumista kohti löytyy aina se yksi kultakimpale.

- Mainostajille avautui mahdollisuus uudenlaiseen kohdentamiseen, mittaamiseen ja aitoon vuorovaikutukseen asiakkaan kanssa. Myöskin verkkopalvelujen ansaintalogiikka oli täysin uutta aikaisempaan minuutti-/millimetri –ajatteluun verrattuna, Ainamo kertaa mennyttä.

Arki astui kuvaan

Vauhdin huumassa unohtui muutamia perusasioita. Hurmaa ja hypeä kestää vain aikansa, sitten on arjen vuoro. Kuluttajien käytös ei muutu yhdessä yössä.

Uusien toimintamallien integroiminen olemassa oleviin vaatii paljon työtä. Usean hankkeen handicapiksi osoittautui myöhemmin kirkasotsainen teknologialähtöisyys. Myös sitoutumisessa ja strategioissa mätti.

- Jos yrityksen ylin johto ei ole sitoutunut, homma ei toimi. Lisäksi asiakkuudesta pitää pystyä luomaan kokonaiskuva, Ainamo toteaa. Toisin sanoen menestystä yritettiin koota sirpaleista, joita ei tunnettu ja joiden yhteensopivuutta ei ehditty miettiä, hän lisää.

Menestyjät panostavat strategiaan

Menestystarinoitakin löytyy. Pankit ja koko rahoitusala osasivat hyödyntää internetin oikeaan aikaan ja asiakkailleen sopivalla tarjoomalla. Matkailupuolella varaukset ja äkkilähdöt ovat vakiintuneita verkkopalveluita.

Onnistuneita verkkokauppoja ja -medioita sekä kiinteistövälitys- ja työpaikkasaittejakin löytyy. Julkishallinnon puolella verohallinto on panostanut palveluidensa sähköistämiseen.

- Yhteistä näissä onnistujissa on asiaan paneutuminen eli strategian rakentaminen niin, että valitaan mihin keskitytään. Ylin johto on poikkeuksetta sitoutunut ja prosessien yhteensovittamiseen on panostettu. Asiakasta on myös ymmärretty ja hänen tarpeensa huomioita. Toiminta on ollut pitkäjänteistä ja joustavaa, Ainamo summaa menestystekijöitä.

- Verkkoon on suhtauduttava samalla vakavuudella kuin muuhunkin bisnekseen. Itse asiassa siitä voi tulla osa liiketoiminnan strategista ydintä, lisää Ainamo.

Ainamo puhui Suomen Suoramarkkinointiliiton Sähköisen liiketoiminnan seminaarissa Helsingissä.

Jutun kirjoitti: Leena Aavameri

Leena Aavameri

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Opetushallitus: sähköinen tunnistus menestys yhteishaussa

28.05.2007 Sähköistä tunnistamista ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteishaussa pilotoitiin hyvin tuloksin tänä keväänä, Opetushallitus arvioi.


Kolme vuotta sitten

Kallasvuo: Kaikkien kanssa ei voi kilpailla – Nokia liittoutuu

28.05.2009 Nokian Olli-Pekka Kallasvuo sanoo, että yhtiö räätälöi tuotteitaan Yhdysvaltain markkinoille. Samalla toimitusjohtaja ennakoi alan lämpenevän herkemmin kuluttajien toiveille.

.