Televisio ja web - siinä vasta pari?
30.9.2002 13:04 Yhdysvaltalaiset mediakuluttajat ovat yhä useammin "kahden median loukussa" eli katsovat televisiota ja käyttävät nettiä samaan aikaan, mutta mikä on rinnakkaiselon syvyys? Eurooppalaisten kuluttajien suhde verkkokauppoihin puolestaan näyttäisi etenevän tänä vuonna verkkaisesti.
Eurooppalaisten kuluttajien into online-ostoksien tekemiseen ei juuri ole muuttunut viime vuodesta. Tuotteita ja palveluja ostaa itselleen tänä vuonna suunnilleen yhtä moni kuin vuonna 2001, eMarketer raportoi äskettäin. Netin käyttäjistä ostosten tekijöitä on noin 35 prosenttia.
Luku käy ilmi EOS Gallup Europen Euroopan Komissiolle tekemästä selvityksestä. Otos oli laajuudeltaan 30 000 henkilöä ja maita oli mukana viisitoista. Ainakin kerran netistä itselleen jotain ostaneita kuluttajia oli tutkimuksen mukaan eniten Britanniassa. Myös ahkerimmat shoppaajat löytyivät sieltä.
Ennusteissa verkkokauppa vilkastuu
Ennusteissa eurooppalainen verkkokauppa vilkastuu. Vuoteen 2007 mennessä noin 56 prosenttia eurooppalaisista netin käyttäjistä tekee online-ostoksia, uskoo Jupiter Research tuoreessa raportissaan. Verkkokaupan lupaavina kasvualueina yhtiö pitää muun muassa Espanjaa, Kreikkaa ja Portugalia.
Verkkokaupan kassaa kartuttaa jo sekin, että vuonna 2007 eurooppalaisia on verkossa yli 200 miljoonaa, Jupiter laskee. Online-väestö olisi siis tuolloin 68 prosenttia suurempi kuin viime vuonna.
Työnantajia tuskin ilahduttaa tieto, jonka mukaan verkon avokätisimpiä shoppaajia ovat ne, jotka käyttävät nettiä työpaikallaan. AdAge-lehden julkaisemien Avenue A –yhtiön tutkimustulosten mukaan näin on ainakin Yhdysvalloissa, jossa 64 prosenttia työssä nettiä käyttävistä sanoi tekevänsä myös online-ostoksia. Mitä enemmän töissä kului aikaa netissä, sitä enemmän kului myös rahaa verkkokaupoissa, tutkimuksen tuloksista kerrottiin.
Yhdysvalloissa moni "kahden median loukussa"
Moni mediakuluttaja on Yhdysvalloissa jo jatkuvassa "?kahden median loukussa"?. Tietokone ja televisio ovat samassa huoneessa lähes joka toisella aktiivisella netin käyttäjällä. Moni heistä myös käyttää kahta mediaa yhtä aikaa. Useimpien netin käyttö ei kuitenkaan liity tv-ohjelmiin.
Televisio-ohjelman aikana sitä koskevalla verkkosivulla sanoi käyneensä 15 prosenttia niistä, joilla tv ja pc olivat samassa huoneessa ja 11 prosenttia sanoi käyttäneensä sähköpostia tai chattilleenneensa samaan aikaan, kun katsoi televisiota. Joka kymmenes kertoi myös hakeneensa netistä tietoa tuotteesta, jonka näki mainoksessa tai tv-ohjelmassa. Kyselyn toteutti comScore Media Metrix.
Vastaava trendi on näkynyt muissakin tutkimuksissa. Toukokuussa julkistetun kyselyn mukaan kaikista amerikkalaisista noin yksitoista prosenttia seuraisi jatkuvasti televisiota samaan aikaan kun samoilee netissä. Raportissaan Knowledge Networks/SRI sanoi tällaisten mediakuluttajien määrän kaksinkertaistuneen puolessa vuodessa.
Terveys askarruttaa webin käyttäjiä
Yhä kysytympi artikkeli netissä on terveystieto. Itselleen tai perheelleen terveysinfoa sanoi etsineensä verkosta useampi kuin joka toinen Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Espanjassa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa haastatelluista 4500 ihmisestä. Lääkärin ja kirjojen puoleen kääntyi noin kolme neljästä, suunnilleen joka toinen kyseli myös tuttaviltaan. Mukana laskuissa ovat ne, jotka sanoivat etsineensä terveyteen liittyvää tietoa vuoden aikana.
Datamonitorin tutkimuksesta kertoneen BBC:n mukaan terveysviranomaisten ylläpitämät ja yleiset terveysaiheiset verkkopalvelut koettiin luotettavammiksi tiedon lähteiksi kuin lääketeollisuuden ylläpitämät sivustot. Naiset olivat selvästi miehiä useammin kiinnostuneita netin tarjoamasta terveystiedosta.
Internetin vaikutus ulottuu kuitenkin paitsi kuluttajiin myös lääkäreihin. American Medical Assiociation kertoi kesällä, että lähes puolet amerikkalaislääkäreistä sanoo netin vaikuttaneen merkittävästi heidän työhönsä. Miltei neljä viidesosaa amerikkalaislääkäreistä lukeutuu netin käyttäjiin. Kaksi kolmasosaa nettiä käyttävistä lääkäreistä tekee niin päivittäin, järjestö raportoi.
Sähköpostin suosio ja roskaposti kasvavat rinnakkain
Kasvussa on myös sähköpostilaatikoiden määrä. Jupiter Research kertoi äskettäin, että 93 prosenttia netin käyttäjistä käyttää aktiivisesti sähköpostia. Vuoteen 2007 mennessä luku on jo 98 prosenttia, raporttia siteerannut Cyber Atlas kirjoitti. Mutta sitä mukaan kuin kasvaa sähköpostin hyötykäyttö, kasvaa myös haitallinen posti.
Tänä vuonna hieman useampi kuin joka kolmas sähköpostiviesti on roskapostia, Jupiter laskee. Kokeneet netin käyttäjät omistavatkin jo jonkin sähköpostiosoitteen kokonaan kaupalliseen käyttöön eli ilmoittavat jonkin muun kuin tavallisesti lukemansa osoitteen mainospostia mahdollisesti lähettäviin verkkopalveluihin.
Myös E-Commerce Times kirjoitti äskettäin roskapostin yleistymisestä. Sen juttu perustui Radicati Groupin raporttiin, jonka mukaan 32 prosenttia sähköisistä viesteistä on on luokiteltavissa roskapostiksi. Raportin mukaan määrä olisi tänä vuonna kasvanut noin 15 prosentilla. Vuoteen 2006 mennessä roskapostia on joukosta jo 39 prosenttia, yhtiö ennusti.
Roskapostin runsautta arvioitaessa lähtökohtana on usein tilanne Yhdysvalloissa. Euroopassa roskapostiongelman ei vielä arvioida äityneen aivan yhtä pahaksi. Kesällä julkistetun MessageLabs-yrityksen raportin mukaan esimerkiksi brittien työpaikoilla roskapostin osuus olisi noin 15 prosenttia nykyisestä meilivirrasta.
Mediamainonta laskussa loppukesästä
Laskusuuntaa loppukesän ja alkusyksyn markkinoilla edustaa elokuinen mediamainonta, joka Suomessa jäi 1,4 prosenttia pienemmänksi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Tammi-elokuun osalta laskua on kaksi prosenttia.
Tammi-elokuun tarkastelujaksolla miinuksille jäävä verkkomediamainonta kuitenkin reipastui elokuussa. Kasvuksi kirjattiin 67,5 prosenttia.
Elokuussa mainonta kasvoi vuoden takaisiin lukuihin verrattuna myös kaupunki- ja noutopistelehdissä (9,7%), televisiossa (1,8%) ja radiossa (0,2%), Suomen Gallup Mainostiedon luvuista ilmenee.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Steam-pelipalvelussa 13 miljoonaa aktiivista käyttäjää
28.05.2007 Half-life -peleillä pinnalle noussut Valve Software ilmoitti, että sen digitaalisen sisällön pc-alusta, Steam, on ylittänyt yli kolmentoista miljoonan aktiivisen käyttäjätunnuksen rajan.
Kolme vuotta sitten
Infineon hakee 0,5 miljardin euron valtiontakausta
28.05.2009 Puolijohdevalmistaja Infineon on hakenut 0,5 miljardin euron valtiontakausta. Saksan valtio on ollut valmis tukemaan talouskriisistä kärsiviä ns. systeemistrategisia aloja, kuten pankkeja ja autoteollisuutta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi









