Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Miltei miljoona taloutta

Kaapelitelevisio lähes joka toisessa kodissa

9.10.2002 15:06 Televisio-ohjelmat välittyvät suomalaiskoteihin yhä useammin kaapelin kautta. Kysyntää lisää Suomen Kaapelitelevisioliiton mukaan muun muassa kiinnostus laajakaistaisiin nettiyhteyksiin.

Lähes puolet suomalaisista televisiotalouksista on liitetty kaapeliverkkoihin, kertoo Suomen Kaapelitelevisioliitto ry. Sen jäsenyritysten verkoissa koteja on kesällä koottujen tilastotietojen mukaan yhteensä 985 000.

Kaapelitelevision suosion taustalla liitto näkee muun muassa asunto-osakeyhtiölain muutoksen, joka on helpottanut liittymispäätöksen tekemistä taloyhtiöissä. Myös kaapelimodeemi kiinnostaa koteja. Liiton jäsenoperaattorit ovat toimittaneet koteihin jo yli 40 000 laajakaistaisen nettiyhteyden mahdollistavaa kaapelimodeemia.

Useat kaapelioperaattorit eri puolilla maata ovat aloittaneet myös digitaalisten lähetysten välityksen verkoissaan.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sonera luopuu Tetra-puhelimien jakelusta

28.05.2007 Suomen viranomaisverkoissa käytetyn Tetra-standardin mukaisten laitteiden tähänkin asti ontuva kaupallinen jakelu kutistuu entisestään. Valtion kokonaan omistamalle Suomen Erillisverkoille tulee lähes käytännön monopoli Virven toimittajana.


Kolme vuotta sitten

Google uskoo HTML 5:n jyräävän tavalliset ohjelmat

28.05.2009 HTML 5:n uusien ominaisuuksien ansiosta selainpohjaiset ohjelmat toimivat yhtä hyvin kuin perinteiset ohjelmat.

.