Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suruaikaa vain anomuksesta?

Yllätyspommi ja räjähtävä uteliaisuus

18.10.2002 07:24 Kun sillä, jota kysymykset koskevat, ei tunnu olevan edes ystäviä, mediaan voi näemmä iskeä oman sanattomuuden pelko. Alkaa siis ihmisten haalinta ikuisuuskysymyksen eteen: "Miltä nyt tuntuu?"

Mielikuvien kotimaassa ei osattu pelätä pommia. Mutta erästä Ultra Bran biisiä ei sittenkään ole kuultu väärin! Meitä todellakin halutaan suojella myös taiteelta eikä vain kaikelta, mitä keksimme pelätä.

Sivistysvaltiossa eläjälle tuskin tulisi mieleen, että uhkapelillä ja kulttuurillakin olisi suhde - ja vieläpä läheinen! Suomessa kulttuurin rahoituksesta noin 80 prosenttia kuitenkin on lähtöisin veikkausvoittovaroista. Ja suomeksihan tämä taas tarkoittaa, että valtionosuuksia nauttivina kulttuurilaitoksina jopa kirjastot, meidän media- ja tietokeskuksemme, ovat raha-asioissa jossakin määrin peliriippuvaisia!

Elämme susien aikaa: joka ulvoo kovimmalla äänellä, saa äänensä kuuluviin, totesivat muutamat kulttuurijärjestöt tiedotteessaan, jolla alan ammattilaisia kutsuttiin torstaiseen mielenosoitukseen kansanedustuslaitoksen rappusille. Valitettavasti virke ei ole ihan yleispätevästi totta - ei ainakaan mediamaailmassa. Journalismin nimissähän siellä ei tunnetusti tuomita vaan tutkitaan. Median kuulusteluhaluja Vantaan yllätyspommin yhteydessä on siis lupa kummastella.

Vantaan ylläytyspommi ja uteliaisuuden oppitunnit

Totta kai meitä mediakuluttajia kiinnostaa, millainen ihminen kenestäkään piittamaatta räjäyttää uutispommin murhaten ja vahingoittaen täysin viattomia ihmisiä. Tämä kävi selväksi netissäkin, kun pommittajan henkilöllisyyttä alettiin keskusteluryhmissä nopeasti kursia kasaan tietämyksen ja kontaktiverkoston sirpaleista.

Mutta miten kävisi mediakeskustelun ja toimittajavetoisen spekulaation esimerkiksi siinä tapauksessa, että täysin kuvitteellisen valtiossa Y presidentti W alkaisi vihaa vieraan valtion X johtajaa, hyökkäisi X:ään ja tulisi murskanneeksi tahallisesti tai tahattomasti tavallisia kansalaisia?

Miettisikö media asiantuntijoiden kera ja etsien kiivaasti tämän henkilön joskus tunteneita, että näinköhän tämä henkilö W on jäänyt huomiota ja ystäviä vaille? Mitä hän kenties kosti, vai onko vain ajattelultaan sellainen, että näkee ihmiset pelkkinä persoonattomina välineinä jonkin tavoitteen saavuttamisessa?

Olemattomien ystävien surulliset mediasijaiset

Vantaan tapauksessa pommittajan olemattomat ystävät ponnahtivat otsikoihin pikavauhtia. Ja kun olemattomista ei ole kuultaviksi, eikä poliisikaan kiirehtinyt sanoissaan asioiden edelle, piti kamerat ja mikrofonit suunnata toisaalle. Iskussa kuolleiden tai vammautuneiden läheisille tuli pakottava tarve etsiä rauhoittelevia sanoja surun ja järkytyksen keskellä – eikä suinkaan omaan käyttöön vaan hillitäkseen mediaa.

Onko kulttuuribudjettimme todellakin niin niukka, ettei se tue ihmisten kykyä nähdä asioita ja tunteita sielunsa silmin? Vai puuttuuko vain medialta uskoa yleisönsä myötäelämisen kykyihin, kun sillä oli niin kiire päästä kuvaamaan kyyneleitä ja kuulemaan itkuisia niiskutuksia?

Todellisuuden kuvaaminen on median tehtävä, mutta ilman pikaista haastatteluakin valtaosa suomalaisista varmasti kykenee kuvittelemaan, millainen suru ja neuvottomuus läheisen äkillisestä kuolemasta tai vammautumisesta seuraa. Ja kun kuvausryhmä kiirehtii pommittajan kotikulmille, herää kysymys, kenen toivomuksesta se näin tekee. Hän, jota kysymykset koskevat, ei ole enää siellä.

Uhrien kunnoittamisen ohella myös surun kunnoittamiseen pitäisi olla niin ymmärrettävät syyt, ettei suruaikaan tarvitsisi anoa lehdistötiedotteella pidennystä jo heti ensimmäisenä tai toisena päivänä järkytyksen jälkeen. Näin nyt kuitenkin kävi ainakin erään urheiluseuran nuorten osalta, viestimet kertoivat – toteavasti, tietenkin.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sonera luopuu Tetra-puhelimien jakelusta

28.05.2007 Suomen viranomaisverkoissa käytetyn Tetra-standardin mukaisten laitteiden tähänkin asti ontuva kaupallinen jakelu kutistuu entisestään. Valtion kokonaan omistamalle Suomen Erillisverkoille tulee lähes käytännön monopoli Virven toimittajana.


Kolme vuotta sitten

Google uskoo HTML 5:n jyräävän tavalliset ohjelmat

28.05.2009 HTML 5:n uusien ominaisuuksien ansiosta selainpohjaiset ohjelmat toimivat yhtä hyvin kuin perinteiset ohjelmat.

.