Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Verkkolehtien kassavirrat pieniä

Verkkolehdet kehittävät uusia tapoja rahastaa lukijoitaan

22.10.2002 21:37 Tutkimus osoittaa, että sanomalehtien verkkoversioilla tie menestykseen on vielä pitkä. Niiden osuus lehden liikevaihdosta on noin parin prosentin luokkaa.
- Kansallisen tason pelureiden ja paikallisten toimijoiden online-versioiden bisnesnäkymät ovat kuitenkin aivan erilaiset, kertoo Suomen Sanomalehtien Liiton julkaisema Suomen Lehdistö.

Tekesin Vertigo-hankkeessa perinteisten sanomalehtien verkkoversioiden liiketoimintamalleja ja onnistuneisuutta tutkittaessa ilmeni, että verkkolehdissä on selkeästi kahden kerroksen väkeä. Vasta neljäs tai viides toimintavuosi näyttää tuovan merkittävän kasvun kävijämäärissä.

Tutkimuksen mukaan verkkolehdet ovat kasvukäyränsä alussa, ja vasta nyt kypsymässä maksullisiksi tuotteiksi.

Jotkut ennen ilmaisista lehdistä, kuten Verkko-Keskisuomalainen ovatkin jo maksullisia. Helsingin Sanomat oli alussa vain tilaajille maksuton, mutta avautui, kun asiasta saadun tiedon mukaan lehti ei saanut kunnolla toimimaan tarvittavaa tunnistetekniikkaansa. Nyt HS:n suunnitelmissa on taas edessä maksullisuus.

Ohjelmistokehitys ja julkaisut samalla tiellä

Tutkimuksen ovat toteuttaneet professori Markku Sääksjärvi ja väitöskirjaansa aiheesta valmisteleva Teemu Santonen Helsingin kauppakorkeakoulusta.

Tutkimuksessa selvitettiin 42 suomalaisen verkkolehden johdon näkemyksiä online-hankkeensa onnistumisesta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin ja koottiin niiden taloudellista menestystä kuvaavia numerotietoja.

Verkkolehden tulovirta kokonaisuudessaan on pieni verrattuna printtilehtien tulovirtaan. Sääksjärven mukaan se on vain noin kahden prosentin luokkaa liikevaihdosta, mutta hajonta tutkituissa on suuri.

Vertigo-tutkimuksessa selvitettiin myös, miksi menestyvät printtilehdet haluavat verkkoon ja miten ne ovat verkkoversioidensa kanssa onnistuneet. Samalla arvioitiin kokemuksen vaikutusta menestykseen.

- Tulevaisuudessa sähköinen julkaiseminen ja ohjelmistokehitys alkavat muistuttaa toisiaan, arvioi Sääksjärvi Suomen Lehdistön haastattelussa.


Jutun kirjoitti: Reijo Holopainen

Reijo Holopainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sonya syytetään tahallisesta blu-ray-rikkeestä

28.05.2007 Kalifornialainen Target Technology katsoo tuoreessa kanteessaan, että Sony on blu-ray-teknologiallaan tahallaan rikkonut patenttia, joka liittyy optisten levyjen heijastavien kerrosten materiaaleihin.


Kolme vuotta sitten

Vantaa tippui verkosta

28.05.2009 Vantaan kaupunki joutui pettymään lupauksiin virtuaalipalvelinten suorituskyvystä, ja verkkosivut ovat olleet joko kokonaan alhaalla tai sitten hitaita. Korjausta yritetään lähipäivinä.

.