Verkkolukijoista viidesosa modeemin varassa
12.11.2002 12:04 Vain viidesosa suurimpien suomalaisten portaalien ja verkkomedioiden käyttäjistä on enää modeemiyhteyden varassa. Tuoreimmat RedSheriff-tilastot paljastavat, että muutamilla suosituilla verkkomedioilla modeemikäyttäjien osuus on jo ehtinyt pudota alle kymmeneen prosenttiin.
RedSheriff-luvut perustuvat online-mittaukseen, joissa palvelujen käyttäjät mitataan suoraan verkosta heidän ottaessaan yhteyden ko. palveluun selaimellaan. Siten tulos ei perustu mihinkään paneeliin tai otantatutkimukseen, vaan mittaukseen tulevat kaikki käyttäjät, jolloin otantavirheitä ei ole.
Laajakaista- tai modeemikäyttö voidaan tunnistaa tosin toistaiseksi vain Internet Explorer -selaimista. Niiden osuus selainkannasta on kuitenkin nykyisin jo yli 85 prosenttia.
Laajakaistayhteyksien osuus kotiliittymistä on nykyisin noin 17 prosenttia, jolloin saattaa äkkiseltään tuntua ristiriitaiselta, miten joissakin suosituissa verkkomedioissa modeemikäyttäjien osuus voi jäädä jopa alle 10 prosentin.
- Usein unohdetaan se, että yritysliittymät ovat lähes järjestään laajakaistaisia, ja monen joka päivä päivittyvän uutisverkkomedian lukupiikit ovat joko aamulla tai puolenpäivän aikaan, jonka jälkeen liikenne laskee tasaisesti iltaa kohti. Monen verkkomedian kotikäytön osuus jää silloin varsin vähäiseksi työpaikkakäyttöön verrattuna. Lisäksi on muistettava se, että ne internet-kotikäyttäjät, joilla on laajakaistainen yhteys, käyttävät internetiä yli kaksi kertaa enemmän kuin ne, joiden yhteys on valinnaisen modeemin varassa, selittää Suomen Gallup Webin toimitusjohtaja Ismo Tenkanen näennäistä ristiriitaa.
Suurimmat mukana
Suomen Gallup Web tutkii suomalaisten verkkomedioiden ja portaalien käyttöä kansainvälisen Red Sheriff -mittausjärjestelmän avulla. Siinä ovat mukana nyt kaikki Suomen kymmenen suurinta verkkomediaa, portaalia tai sivuverkostoa. Nämä sivustot ovat suuruusjärjestyksessä SanomaWSOY:n verkkomediat, Msn.fi, Sonera Plaza, Jippii, MTV3, Eniro Online, Helsingin Sanomat, Yleisradio, Ilta-Sanomat ja Iltalehti, kun suuruuden kriteerinä pidetään palvelun tai verkoston kuukaudessa tavoittamaa eri kävijöiden määrää.
RedSheriffin tulospalvelusta voidaan seurata myös kävijämäärien muutoksia edellisen vuoden ajalta. Kun esimerkiksi Sonera Plazan yhden kuukauden kävijämäärä nousi lokakuusta 2001 lokakuuhun 2002 runsaat 20 prosenttia, Helsingin Sanomien Verkkoliitteellä kasvua oli samassa ajassa 46 prosenttia, Yleisradiolla liki 50 prosenttia, Iltalehdellä 60 prosenttia ja Ilta-Sanomilla peräti 75 prosenttia.
Uutisverkkomediat pääsivät lokakuussa hyötymään erityisesti Myyrmannin pommi-iskun aiheuttamasta uutisnälästä. Nähtäväksi jää, kuinka hyvin verkkomediat onnistuvat pitämään kasvaneet kävijämääränsä jatkossa, vai olivatko lokakuun ennätyskävijämäärät vain tilapäinen piikki mittaustuloksissa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Uusi Suomi herää henkiin internetissä
28.05.2007 Uusi Suomi tekee paluun verkkolehtenä vielä tämän vuoden puolella, kertoo Uuden Suomen tavaramerkin ostanut Niklas Herlin.
Kolme vuotta sitten
Lama ei koskekaan ohjelmistoalaa
28.05.2009 Ohjelmistoalalla menee odotettua paremmin tänä keväänä. Toimialan suhdannearvion mukaan tilauksia riittää, eivätkä suomalaiset atk-firmat ole joutuneet liiemmin karsimaan edes työntekijöitään.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi