Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ortodoksit totuttelevat internetin mahdollisuuksiin

Yli 100-vuotias Aamun Koitto saa verkkoversion

12.11.2002 19:51 Suomen Ortodoksisen kirkon äänenkannattajana tunnetun Aamun Koitto -lehden kustantaja on tehnyt päätöksen lehtivanhuksen sähköistämisestä. Julkaisun uusi työnimi on nettiAamunKoitto. Ortodoksit muutenkin tehostavat esiintymistään internetissä.

- Tämän hetkisenä tavoitteena on julkaista internetissä Aamun Koitto -verkkolehden joulunumero, kertoo
Pyhäin Sergein ja Hermannin Veljeskunta r.y.:n toiminnanjohtaja Leo Tuutti.

Vuonna 1896 perustettu aikakaus- ja kulttuurilehti Aamunkoitto on samalla Suomen ortodoksisen kirkkokunnan äänenkannattaja. Aamun Koitosta on menossa 96. vuosikerta. Lehden päätoimittajana toimii Teuvo Laitila.

Lehti on käsitellyt ennakkoluulottomasti kristinuskon historiaa myös vähemmistöjen näkökulmasta - käsittelemällä esimerkiksi homoseksuaalisuuden osuutta varhais- ja keskiaikaiskristillisyydessä. Lehdestä on tätä nykyä saatavana myös ääniversio.

Ei vielä vapaata sanaa

Ortodoksisen kirkollishallituksen web-sivusto on uusiutunut. Sivuille on suunnittelija Tarja Lossin mukaan varovasti lisätty vuorovaikutteisuutta.

- Kysymyksiä meille tulee sähköpostilla. Vastauksia lähetettyihin kysymyksiin sijoitamme
uusitulle nettisivustollemme, Lossi sanoo.
Kirkollishallituksen suunnittelijat harkitsivat myös avointa keskustelufoorumia, mutta eivät sitä toteuttaneet.

- Foorumivaihtoehtoja harkittiin suunnittelun aikana. Mutta viestifoorumi vaatisi henkilöstöresursseja. Meidän täytyisi pystyä aktiivisesti seuraamaan keskusteluja, Lossi sanoo.

Foorumi voi olla myös varaventtiili

Kokemus on osoittanut, että kirkkojen ja uskonliikkeiden avoimet viestifoorumit vetävät puoleensa aina myös niitä, joille on jäänyt hampaankoloon jotakin liikkeen vastaista. Tosin ortodokseilla tämä ogelma jäänee marginaaliseksi. Kirkosta ei ole tehty kanteluja juuri minnekään

Ikuisuuskysymykissä on vetoa. Tätä nykyä esimerkiksi Uskontojen uhrien tuki ry:n tarkkailema Ruusu-Risti ry tarjoaa kaikille avoimen tuuletuspaikan.


Jutun kirjoitti: Reijo Holopainen

Reijo Holopainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Uusi Suomi herää henkiin internetissä

28.05.2007 Uusi Suomi tekee paluun verkkolehtenä vielä tämän vuoden puolella, kertoo Uuden Suomen tavaramerkin ostanut Niklas Herlin.


Kolme vuotta sitten

Lama ei koskekaan ohjelmistoalaa

28.05.2009 Ohjelmistoalalla menee odotettua paremmin tänä keväänä. Toimialan suhdannearvion mukaan tilauksia riittää, eivätkä suomalaiset atk-firmat ole joutuneet liiemmin karsimaan edes työntekijöitään.

.