Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ylioppilaskunta myöntää

Westerlundille ikiteekkarin arvonimi ja ketju

17.11.2002 12:00 Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunta (TKY) myöntsi 130-vuotisjuhlassaan lauantaina korkeimman kunnianosoituksensa, ikiteekkarin arvonimen ja ketjun, kunniajäsenelleen vuorineuvos Björn "Nalle" Westerlundille.

Ikiteekkarin arvonimi ja ketju on aikaisemmin myönnetty vain kerran, professori Bernhard Wuolteelle vuonna 1956. Ketju on hopeaa ja muodostuu yksinkertaisista hammasrattaista. Sen on suunnitellut Tapio Periäinen ja valmistanut Oy A. Tillander.

Björn Westerlund on kautta vuosikymmenten elänyt mukana ylioppilaskunnan vaiheissa, auttanut vaikeissa tilanteissa ja kannustanut nuorempia teekkareita. TKY:n kunniavaltuuskunnassa hän on toiminut kunnioitettavat 40 vuotta osoittaen poikkeuksellista aktiivisuutta ja suurta kiinnostusta ylioppilaskunnan toimintaa kohtaan. Hän on antanut asiantuntevan tukensa TKY:n järjestötoiminnan ja taloushallinnon johdolle etenkin niinä aikoina, jolloin ylioppilaskunnan talous oli huonolla tolalla.

Viime keväänä 90 vuotta täyttänyt Westerlund on edelleen vahvasti ylioppilaskunnan imussa mukana.

Huomionosoituksellaan ylioppilaskunta haluaa paitsi kunnioittaa teekkarien suurta ystävää, myös kannustaa nykyisiä ja tulevia toimijoita osallistumaan ja tukemaan eri sukupolvien opiskelijoita. Björn Westerlund elävä esikuva teekkareille ja jo valmistuneille tieteenharjoittajille.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Isoja yhtiöitä mukaan PCI-turvastandardin kehitykseen

28.05.2007 Maksukorttien PCI-tietoturvastandardin kehittämiseen pääsee vastedes osallistumaan 14 yhtiön joukko, jonka toimintaan standardi vaikuttaa merkittävästi.


Kolme vuotta sitten

Zune HD pelaa yhteen Xbox Liven kanssa

28.05.2009 Teräväpiirtovideo ja yhteenkytkentä Xbox Liven kanssa ovat uuden Zune HD:n houkuttimia.

.