Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Arjen apuväline

Perheellisetkin pitävät webistä

19.11.2002 11:14 Internet on lapsiperheissäkin ahkerassa käytössä, kertoo yhdysvaltalaisen Pew Internet & American Life Projectin tuorein tutkimustulos.

Verkko ei sittenkään ole vain sinkkujen tai lapsettomien aikuisten valtakuntaa. Yhdysvalloissa lapsiperheiden vanhemmista 70 prosenttia käyttää nettiä kotona, kun muista aikuisista näin tekee 53 prosenttia, kertoo tuore Pew Internet & American Life Projectin kyselytulos. Vanhempien verkossa viettämä aika jää kuitenkin lyhyemmäksi kuin lapsettomilla aikuisilla.

Vanhemmat etsivät netistä esimerkiksi terveyteen ja lääketieteeseen liittyvää tietoa, liikkuvat verkossa työasioissa tai hoitavat pankkiasioitaan. Myös uskonnollinen sisältö ja erilaiset keskusteluryhmät kiinnostavat. Vanhemmille internet on kyselyn mukaan ennen muuta yksi arkielämän teknisistä apuvälineistä, jota käytetään niin vanhemman, työntekijän, kuluttajan, harrastajan kuin tiedonhakijan roolissa sosiaalista yhteydenpitoa unohtamatta.

Lokakuisessa kyselytutkimuksessa tehtiin 1677 haastattelua.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Isoja yhtiöitä mukaan PCI-turvastandardin kehitykseen

28.05.2007 Maksukorttien PCI-tietoturvastandardin kehittämiseen pääsee vastedes osallistumaan 14 yhtiön joukko, jonka toimintaan standardi vaikuttaa merkittävästi.


Kolme vuotta sitten

Zune HD pelaa yhteen Xbox Liven kanssa

28.05.2009 Teräväpiirtovideo ja yhteenkytkentä Xbox Liven kanssa ovat uuden Zune HD:n houkuttimia.

.