Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
"Julkista esittämistä"

KKO määräsi teostomaksut takseihin

3.12.2002 12:46 Korkein oikeus on määrännyt taksikuljettajan maksamaan 22 euron tekijänoikeuskorvauksen vuonna 1997 taksissa soitetusta musiikista. KKO alensi "kohtuullista korvausta" hovioikeuden asettamasta 40 eurosta.

KKO:n mukaan taksissa asiakkaan läsnäollessa soitettu musiikki on tekijänoikeuslain tarkoittamaa julkista esittämistä

- Kysymyksessä oleva esittäminen on liittynyt ansiotoimintaan eikä esittämisen voida siten katsoa tapahtuneen yksityiselämän piiriin kuuluviksi luonnehdittavissa olosuhteissa, KKO perustelee ratkaisuaan.

KKO:n päätti kuitenkin alentaa käräjäoikeden ja hovioikeuden määrittämää noin 40 euron korvausta. Päätöksen mukaan musiikin kuuntelumahdollisuus ei ole ollut sopimussuhteen syntymisen kannalta merkityksellinen.

Päätöksen mukaan taksiautoilijoiden on vastedes maksettava tekijänoikeuskorvaus asiakkaiden kuullen soitetusta musiiksista. KKO:n 11 jäsenestä neljä ei pitänyt taksissa tapahtuvaa musiikin kuuntelua julkisena esittämisenä.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Online-itsemurhasta ei syytetä ketään

28.05.2007 Maaliskuussa englantilainen 42-vuotias Kevin Whitrick teki itsemurhan muiden chattaajien seuratessa tapahtumaa. Nyt syyttäjä on kuitenkin todennut, ettei tapauksesta voida syyttää ketään.


Kolme vuotta sitten

Vantaa tippui verkosta

28.05.2009 Vantaan kaupunki joutui pettymään lupauksiin virtuaalipalvelinten suorituskyvystä, ja verkkosivut ovat olleet joko kokonaan alhaalla tai sitten hitaita. Korjausta yritetään lähipäivinä.

.