Ozzyn tosielämän tarkkailu jatkuu uusin metkuin
9.12.2002 18:45 Keskeytyksissä ollut The Osbournes -televisiosarja erikoislaatuisen rockperheen elämästä palaa MTV Nordicin ohjelmistoon tammikuun viides päivä vuonna 2003. Ongelmat sarjan jatkamisessa ovat selvinneet. Ozzy Osbourne kertoo hankkineensa uusia lemmikkiperheenjäseniä sekä uusia hulluja harrastuksia.
Viimeksi veitsen heittoon hurahtaneella isä-Osbournella ja perheellä oli syksyllä myös tosi ongelmia. Ozzyn vaimon Sharon Osbournen vakava sairaus uhkasi lopettaa perheen uusien törttöilyjen live-taltioinnin.
Music Televisionilla Osbournen perheen lemikkien ja neljän hengen kohellusta (yksi perheen ihmislapsista edelleen kieltäytyy kunniasta) seuraa yli seitsemän miljoonaa katsojaa. Sarja on yksi kaikkien aikojen katsotuimpia, ja tekijänoikeuksien haltija MTV pistää rahoiksi myymällä uusintaoikeuksia sarjasta kansallisille tv-yhtiöille. Uutislähteiden mukaan sarjasta tarjotut summat ovat huikeita.
Tiettävästi Osbournen perheelle tarjottiin 22 miljoonaa euroa toisesta tuotantokaudesta. Sopimus koskee 20 uutta jaksoa, jotka tulevat viiveellä myös Nelosen ohjelmistoon
Ozzy ja Sharon näyttäytyivät yhdessä tämän vuoden Emmy Awards -gaalassa Los Angelesissa. Black Sabbath -legenda Ozzy on myös ehdolla Time-lehden tämän vuoden henkilöksi. Hän vaikuttaa entistä terveemmältä. Sarjassa Ozzy kertoi lopettaneensa poltettavan heroiinin käytön.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Online-itsemurhasta ei syytetä ketään
28.05.2007 Maaliskuussa englantilainen 42-vuotias Kevin Whitrick teki itsemurhan muiden chattaajien seuratessa tapahtumaa. Nyt syyttäjä on kuitenkin todennut, ettei tapauksesta voida syyttää ketään.
Kolme vuotta sitten
Vantaa tippui verkosta
28.05.2009 Vantaan kaupunki joutui pettymään lupauksiin virtuaalipalvelinten suorituskyvystä, ja verkkosivut ovat olleet joko kokonaan alhaalla tai sitten hitaita. Korjausta yritetään lähipäivinä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi