Yleisradio tiukkuutta täynnä ensi vuonna
16.12.2002 14:59 Yleisradio joutuu pakosta kiristämään vyötä. Yhtiön ensi vuoden budjetti on käyttömenoiltaan noin 18 miljoonaa euroa eli runsaat neljä prosenttia tämän vuoden budjettia pienempi, selvitetään Ylestä.
Vuoden 2003 budjettiin kaupallisten tv-yhtiöiden toimilupamaksun puolitus tuo 22 miljoonaa euroa miinusta. Vuoteen 2008 ulottuvalla rahoitussuunnittelukaudella vuosi 2003 on Ylen mukaan tiukin. Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmän esitys tv-maksun korotuksesta
vuonna 2004 on Ylen tulevaisuuden kannalta oleellinen, yhtiöstä korostetaan.
- Toimintaa sopeutetaan edelleen ensisijaisesti rakenteita ja työtapoja kehittämällä. Tavoite on, että yleisöille tarjotaan yhtä laadukasta ohjelmistoa kuin tähänkin asti, sanoo toimitusjohtaja Arne Wessberg Ylen Yleisesti-lehdessä.
- Palvelua myös osin lisätään, esimerkiksi alueelliset tv-uutiset käynnistyvät ensi vuonna Uudellamaalla ja Hämeessä. Lisäksi Itä- ja Kaakkois-Suomessa sekä Pohjanmaalla valmistellaan alueellisen tv-uutistoiminnan aloittamista.
Henkilöstöä YLEssä arvioidaan vuoden 2003 lopulla olevan noin 3550. Vuonna 2001 määrä oli runsaat parisataa enemmän.
- Tulevaisuudessa tarvittavan osaamisen määrittely, lähivuosien eläköitymisbuumi ja muuttuva välineympäristö tuovat omat haasteensa kestävän toimintamallin hiomiseen, Wessberg huomauttaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Skype-mato luikertelee msn- ja icq-pikaviestimiin
28.05.2007 Warezov- ja Stration-nimillä tunnetun Skype-madon uusi versio on oppinut luikertelemaan Skypen voip-verkosta myös msn- ja icq-pikaviestinverkkoihin.
Kolme vuotta sitten
Zune HD pelaa yhteen Xbox Liven kanssa
28.05.2009 Teräväpiirtovideo ja yhteenkytkentä Xbox Liven kanssa ovat uuden Zune HD:n houkuttimia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi