Saippuaopperaa joulupöytään!
20.12.2002 07:22 - Ei mitää hämminkii hei! Mä ilmotan teille karseen ilon, ja se koskee koko jengii, tokaisee taas jouluenkeli hesalaisittain. Mikä sitä niin ilahduttaa? Sekö, että Salatut elämät sekä Kauniit ja rohkeat nähdään jokaisena joulun iltanakin.
Ehkä ilahtunut enkeli on lukenut uutisia? Tätä taivaallista joukkoahan pidetään jo ammattinsa puolesta hyvin valppaana. Vaikka eihän korkeuksissa tarvitse kuin katsoa eteensä, kun voi jo nähdä joulukaupan käyvän hyvin!
Loppusummahan on noussut nousemistaan viime vuosina, ja johan se taas tänäkin vuonna pomppaa ylemmäs, ennusteissa lupaillaan. Mutta antavatko talousuutiset aiheen koko jengin karseaan iloon?
Hössötysbarometria odotellessa
Taivaallinen tapahtumien seuranta on varmasti reaaliaikaista, ellei peräti ennakoivaa, mutta mitä jouluiseen uutisvälitykseen tulee, taivaskanavan on kohta turvauduttava jonkinlaiseen kanavauudistukseen.
Jouluilon tuiketta on selvästi himmentänyt enkelin ensin mainitsema hämminki. Tonttujen urkintatoimet ovat lähempänä otsikoita ja yleistä mielenkiintoa, sillä eihän lahjoja taivaalta sada!
Hämmentävä hössötys tuntuu kasvavan joulun tullen kuin kalkkunan menekki. Toisin kuin rahasummia ei hössötyksen määrää tai kassa- ja paketointipalvelujen jonoissa vuodatettuja hikipisaroita kuitenkaan lasketa.
Kuka virkistäisi vaihtelun vuoksi tällaisella barometrilla? Vai olisiko se niin läkähdyttävä, että vanha joululaulukin muuttuisi "arkiveisuksi": "Oi jospa ihmisellä ei sittenkään ois joulu ainainen."
Oikeastaan taidamme rakastaa arkea ja rutiineja salaa joulunakin, muuan media paljastaa. Koska joulu sattuu keskelle viikkoa, ovat esimerkiksi Salatut elämät sekä Kauniit ja rohkeat (MTV3) tutuilla sijoillaan myös aattoillan hyörinässä ja pyhäiltojen rauhassa.
Talvi yllättää, joulu ei
Talvi onnistuu joka vuosi nousemaan otsikoihin yllättäjänä. Jouluun sen sijaan valmistaudutaan, yleensä varsin yllätyksettömästi. Jo hyvissä ajoin mediassa alkavat joulupöydät notkua ja perhekoon ylelliset ruokareseptit täyttää lehtien sivuja.
Ovatko silakat oikeasti, sanonnan mukaisesti, liian pieniä joulukaloiksi? Suomalaisista lapsiperheistä joka kymmenes luokiteltiin köyhäksi vuonna 2000, kun kymmenen vuotta aiemmin samaan joukkoon kuului vain neljä sadasta (STT 29.11.).
Pienituloisiakin on perheiden joukosta jo miltei joka neljäs. Voisiko tämäkin joukko innoittaa mediaa jouluvalmisteluissaan nykyistä enemmän?
Sinkkujouluunkaan vinkkejä ei juuri jaeta. Epäilemättä niitäkin kaivattaisiin, sillä 900 000 suomalaista elää yhden hengen taloudessa ja 400 000 kansalaista on koko elämänsä ilman parisuhdetta (HS 19.12.). Ehkä myös vaihtoehtoreseptit "vähittäisjoulun" viettoon olisivat kysyttyjä - siitäkin huolimatta, että myös joululiikenne pitopöytiä kohti käy vilkkaana?
Ainakaan pääkaupunkiseudulla eivät kuulemma asiakkaat vieroksuneet pieniä kinkkuja, joita muuan kauppa otti viime vuonna valikoimiinsa nimeten ne sinkkujen joulukinkuiksi.
Varat on?
Varsinaisen joulukaupan arvioidaan Suomessa yltävän lähes 700 miljoonaan euroon sisältäen joululahjat ja -tarvikkeet sekä jouluruoat, Kaupan Keskusliitto tiedotti marraskuussa. Mutta osaa media puhua rahasta toisinkin! Helsingin Sanomat (17.12.) laski, paljonko joulurahasta voi joutua maksamaan.
Juttu jätti mietteliääksi. Yleensä lainaan turvaudutaan, kun omat rahat ovat vähissä. Kenellä siis on varaa ja halua maksaa esimerkiksi kahden tonnin ostoksista yhteensä jopa 2329 euroa - olettaen, että summa on kasassa seuraavaan jouluun mennessä?
Postimyyntilainaksi kutsutun kulutusluoton hinta kuulostaa hurjalta etenkin, kun miettii, miten nopeasti joulun jälkeen on taas juostava, kun ale alkaa ja mainoksissa kiljahdellaan hintojen romahtavan.
Kiireetöntä joulun aikaa!
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Skype-mato luikertelee msn- ja icq-pikaviestimiin
28.05.2007 Warezov- ja Stration-nimillä tunnetun Skype-madon uusi versio on oppinut luikertelemaan Skypen voip-verkosta myös msn- ja icq-pikaviestinverkkoihin.
Kolme vuotta sitten
Zune HD pelaa yhteen Xbox Liven kanssa
28.05.2009 Teräväpiirtovideo ja yhteenkytkentä Xbox Liven kanssa ovat uuden Zune HD:n houkuttimia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi