Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mikä kuuluu kuvaan?

Hatut, myssyt ja katseen vankeus

27.12.2002 15:18 Hatuttaisiko meitä, jos uutisankkuri ei pukeutuisikaan perinteisesti? Pitäisikö poliittisen lehden toimittajankin pukeutua aatteen väriin juttuja kirjoittaessaan? Katseen vankeustuomiosta on vaikea valittaa.

Miltä kuulostaisi mediayhtiön aloittama sisällön suojeluohjelma? Naapurimaassa jotain sen tapaista muotoiltiin marraskuussa. Ruotsin Televisiossa mietittiin, millaisiin päähineisiin televisio-ohjelmien juontajat voivat sonnustautua sanoman – vai pitäisikö sanoa pääasian - siitä kärsimättä.

Hatuista ja myssyistä puhuttiin Ruotsissa ahkerasti jo 1700-luvulla, mutta tämän asian kanssa niillä ei tiettävästi ole mitään tekemistä. Mediassa kyseenalaisiksi nähdyt päähineet kertovat lähinnä kantajansa uskonnollisesta tai kulttuurisesta taustasta, eivät niinkään poliittisesta suuntautuneisuudesta.

Kirjoittajan housuissa on helpompaa?

Voisiko reportterina moitteetta työskennellyt nainen, joka verhoaa ainakin hiuksensa huiviin tai huntuun, olla uskottava ajankohtaisohjelman vetäjä? Aluksi tätä pohdittiin uskottavuuskysymyksenä, sitten jakamattoman huomion näkökulmasta - normaalisti kuvaan kuulumattomat tekijät kun saattaisivat sitä verottaa. Tämän vuoksi ei televisiossa tykätä kuulemma räikeistä solmioista eikä villeistä kampauksistakaan.

Päähinekeskustelussa löydettiin lopulta suhteellisen suvaitsevainen linja, mutta uutiset kuitenkin nähdään yhä muita pyhemmiksi ohjelmiksi. Toisin kuin ajankohtaisohjelmien juontajat uutisankkurit eivät jatkossakaan saa kantaa näkyviä uskonnollisia symboleita, kuten huntua tai näyttävää ristiä, lehdet kirjoittivat – ja pistivät miettimään, miten kummassa me onnistummekaan niitä arvioimaan.

Emmehän me yleensä tiedä, mitä lehden toimittajalla oli yllään, kun hän juttunsa kirjoitti. Kai puoluelehden toimittaja muisti pukeutua aatteen väriin? Ja olihan kristillisen julkaisun toimittajalla varmasti ristiriipus? Entä näyttikö urheilutoimittaja reippaalta ja urheilulliselta, vai vaikuttiko hän kotikatsomon sipsisiepolta?

Häiritsevät tekijät piiloutuvat näppärästi tekstin taakse, ja siksipä sieltä voidaan joskus tavata arvaamattomia ankkojakin.

Kauanko katseen vankeustuomio kestää?

Puhutaan mitä puhutaan, pukeutumishuolet eivät ole täysin turhia. Sen tietävät kaikki ammattiesiintyjät, eivät vain taikurit. Silmämme ovat helposti käännettävissä ilman taikasauvaakin. Niin voisi päätellä esimerkiksi moninaisten merkkituotteiden markkinoista.

Mutta onko uutinen oikeasti sellainen tuote, jota mies voi televisiossa myydä vain sonnustautuneena pukuun solmion kera ja nainenkin mieluusti hillityssä jakkupuvussa? Siltähän se on näyttänyt aina siihen saakka, kunnes uutisiakin on alettu mainostaa lyhyin väläyksin. Eikö vain itse Arvi Lind ole jo riisunut pikkutakin pistäytyessään ykköskanavalla lukaisemassa uutisotsikot alkuillasta puoli seitsemän aikaan!

Valitettavan monet ovat sitä mieltä ja siinä uskossa, että television tehtäviin kuuluu oman aikansa kuvastaminen ja kuvittaminen. Voiko yhä vain solmiopukumieheen ja jakkupukunaiseen suhtautua vakavasti? Peittyykö sanotun sisältö vaatteisiin niin, että pintapuoli määrää, miten suhtaudumme itse viestiin? Koskeeko tämä median kuvavirrassa myös vieraita, ei vain studioiden isäntiä ja emäntiä?

Jos pelkkä päähine alkaa mediamaailmassa hatuttaa, riittänee tähän ihonvärikin. Jos emme esimerkiksi ostaisi jonkun toisen toimittajan kirjoittamaa ja tiimin tuottamaa juttua vieraan näköiseltä mutta suomensa hallitsevalta uutisankkurilta, mitä muuta häneltä ostaisimme kuin ruokaa etnisissä ravintoloissa?

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Skype-mato luikertelee msn- ja icq-pikaviestimiin

28.05.2007 Warezov- ja Stration-nimillä tunnetun Skype-madon uusi versio on oppinut luikertelemaan Skypen voip-verkosta myös msn- ja icq-pikaviestinverkkoihin.


Kolme vuotta sitten

Zune HD pelaa yhteen Xbox Liven kanssa

28.05.2009 Teräväpiirtovideo ja yhteenkytkentä Xbox Liven kanssa ovat uuden Zune HD:n houkuttimia.

.