Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pohjois-Suomen uutisoinnissa

Nelosen uutiset ja Kaleva yhteistyöhön

30.12.2002 14:38 Nelosen uutiset ja sanomalehti Kaleva aloittavat uutisyhteistyön Pohjois-Suomessa ensi maaliskuun alusta alkaen. Yhteistyösopimuksen mukaan Kalevan toimitus toimii Nelosen uutisten aluetoimituksena Oulun ja Lapin lääneissä.

Toimituksessa koulutetaan nimetyt toimittajat tekemään uutisia myös televisioon. Kaleva vastaa myös uutismateriaalin kuvauksesta alueella.

Nelosen uutiset teki lokakuussa yhteistyösopimuksen myös TV-Tampereen kanssa. Sopimus tulee voimaan vuoden 2003 alusta.

- Nelosella on nyt aluetoimitukset Tampereella ja Oulussa. Lisäksi meillä on Turussa aluetoimittaja Tomi Peurakoski ja Lappeenrannassa aluetoimittaja Timo Sihvo, jonka alue kattaa Lahden seudun ja Kaakkois-Suomen. Olemme keskittäneet aluetoimintamme niille alueille, missä myös kanavan keskeinen kohdeyleisö on, toteaa Nelosen uutisten vastaava päätoimittaja Juhani Pekkala.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Trend Micro paikkasi kriittisen haavoittuvuuden

09.02.2007 Tietoturvayhtiö Trend Micro on julkaissut korjauksen erittäin vakavaksi luokiteltuun haavoittuvuuteen, joka uhkaa melkein kaikkia yhtiön tuotteita.


Kolme vuotta sitten

Markantalo-tekstari viemässä PAMia käräjille

09.02.2009 Suomen kaupan liitto aikoo haastaa Palvelualojen ammattiliiton (PAM) oikeuteen, koska viikonloppuna levisi tekstiviestikampanja Markantalon boikotoimiseksi, kertoo Aamulehti.

.