Mitä maksaa neliömetri tahtotilaa?
3.1.2003 13:28 Tieto on kuulemma julkisen sektorin keskeinen sisältötuote. Syntyykö sen ohella myös sisältösivutuotteita? Ja onko tahtotila toimitilan virtuaaliversio?
Voiko sisältöteollistuneessa maassa kenenkään elämä olla tylsää tai olo tuntua tyhjältä? Se selvinnee meille lähivuosina.
Opetusministeriön koordinoima sisältötuotantotyöryhmä on kirjannut monia upeita tavoitteita raporttiinsa, jonka se luovutti pääministeri Paavo Lipposelle juuri ennen joulua. Suomen halutaan esimerkiksi nousevan sisältöalan johtavaksi Pohjoismaaksi.
Sisältötuotantoa – siis mitä?
Se, mitä sisältötuotannolla raportissa tarkoitetaan, käy ilmi jo johdantoluvussa. Työnsä loppumetreillä, luvussa "?Yleiset telemaattiset puitteet"?, työryhmä avaa kuitenkin yllättävän varauloskäynnin. Sisältötuotanto-käsitettä sanotaan hankalaksi. Niinpä "?strategia pyrkii luomaan vain yleisiä linjauksia, ei epistemologisesti (tietoteoreettisesti) määrittelemään sisältötuotannon käsitettä."?
Kenen tehtäväksi määrittely jää? Hankkeista kirjoittavan medianko? Sellaista yläotsikkoa kuin "?sisältötuotanto"? tai "?sisältöteollisuus"? ei löydy maamme virallisista toimialaluokituksistakaan. Määrittelemättömän määrätietoinen kehittäminen kuulostaa siis vähintäänkin kummalliselta.
Tiedon merkityksen työryhmä sentään puki sanoiksi: - Tieto on julkisen sektorin keskeinen sisältötuote tai sen raaka-aine; julkisen sektorin tieto on merkittävä sisältötuotantopotentiaali ja teknologiaratkaisujen edistäjä, raportin perusteluosassa todetaan.
Onko sinulla sisältötuotantopotentiaalia?
Jos tieto on keskeinen sisältötuote, onko syytä olettaa, että on markkinoilla on myös "?sisältösivutuotteita"??
Vastausta raportti ei kerro, mutta eikö sana olisi uudistushuumassa kerrassaan oivallinen korvike esimerkiksi sanoma- tai aikakauslehdelle? Toimituksethan on jo paikoin korvattu osaamiskeskuksilla, joissa mitä ilmeisimmin sisältöpotentiaalisesti merkittävä raaka-aine toimitetaan tiedoksi teknologian saavutuksia hyödyntäen.
Ei ihme, että viestintäammattiin vieviin opintoputkiin tungeksitaan! Kuka ei haluaisi tehdä jotakin näin hienolta kuulostavaa?
Virtuaaliyliopisto selkokielellä?
Opiskeluakin muuten ohjataan digiraiteille. Sisältötyöryhmän raportti kertoo vuonna 2001 perustetusta virtuaaliyliopistokonsortiosta, jonka ensimmäisenä kehittämishankkeena oli virtuaaliyliopiston portaali. Se jo onkin verkossa.
Virtuaalista selkokielen opetusohjelmaa ei toivottavasti ideoi sisältötuotantotyöryhmä, sillä tähän mennessä konsortio on raportin mukaan muun muassa "?käynnistänyt strategiaprosessin, jonka tavoitteena on määritellä yliopistojen yhteinen tahtotila hankkeelle pitkällä tähtäimellä"?.
Virtuaaliyliopistotoiminnan kehittämiseen kului vuonna 2001 tulossopimusten mukaiset 8,3 miljoonaa euroa. Lisäksi käytössä oli 340 000 euroa kehittämismäärärahaa. Tahtotilan neliöhinnasta ei ole tietoa, mutta eiköhän tuolla summalla liene jostain löytynyt jo tuo mainittu pitkä tähtäinkin. Mitähän sillä muuten tehdään? Niinkin on julkisuudessa väitetty, ettei ratkaisevaa ole niinkään tähtäimen koko vaan tähtäyksen pituus.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
OAJ älähtää opettajien nettikiusaamisesta
28.05.2007 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on huolissaan opettajiin kohdistuvasta kiusaamisesta internetissä. Ylen uutisen mukaan OAJ vaatii välitöntä puuttumista kiusaamistapauksiin sen sijaan, että asia kuitattaisiin huumorilla.
Kolme vuotta sitten
Yritysten päätelaitteet Atean Pesutykkiin
28.05.2009 Atea tarjoaa uutta Pesutykki-palvelua pitämään yritysasiakkaiden päätelaitteet ohjelmistoineen ajan tasalla kuukausimaksua vastaan.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi