Tutkimusrahoituksen puuttuminen voi hidastaa talouskasvua
14.1.2003 10:00 Tutkimus- ja kehitysinvestointien kasvu pysähtyi Suomessa vuonna 2001, kuten Tilastokeskuksen joulukuussa julkistamat tiedot osoittavat. Vuoden 2002 tilanne näyttää yhtä synkältä. Jos tutkimusrahoituksen pysähtyminen on pysyvää, se tulee hidastamaan Suomen talouskasvua, Tekesin pääjohtaja Veli-Pekka Saarnivaara sanoo.
Julkinen teknologiarahoitus on Saarnivaaran mukaan yhteiskunnalle välttämätön ja kannattava sijoitus, joka tuottaa osaamista, työpaikkoja ja vientiä. Julkinen panostus maksaa itsensä nopeasti takaisin kasvaneina verotuloina ja lisääntyvänä hyvinvointina.
Tekesin rahoittamissa tutkimus- ja kehitysprojekteissa luodaan uutta osaamista yliopistoihin, tutkimuslaitoksiin ja yrityksiin, verkotetaan toimijat yhteistyöhön sekä kansallisesti että kansainvälisesti, autetaan alkuun uusia teknologiayrityksiä sekä synnytetään uusia tuotteita, palveluja ja tuotantoprosesseja, joista seuraa uutta liiketoimintaa ja vientiä. Näiden pitkäaikaiset työllisyysvaikutukset ovat merkittävät.
Vuonna 2002 päättyneissä 2031 projektissa syntyi 1 219 tieteellistä julkaisua, 715 opinnäytettä ja 558 patenttihakemusta tai patenttia. Uusia tai korvaavia tuotteita syntyi 349 projektissa, palveluja 170 projektissa ja tuotantoprosesseja kehitettiin 149 projektissa. Pk-yritysten tuotekehitysprojekteista on odotettavissa uutta tai uusiutuvaa liikevaihtoa 1200 miljoonaa euroa ja vientiä 900 miljoonaa euroa.
2 017 projektia
Vuonna 2002 Tekes teki 381 miljoonalla eurolla rahoituspäätöksiä 2 017 tutkimus- ja kehitysprojektiin. Valtaosa tutkimus- ja kehitysprojekteista toteutetaan useamman yrityksen, yliopiston tai tutkimuslaitoksen yhteistyönä. Noin puolet projekteista on kansainvälisesti verkottuneita. Lähes puolet projekteista liittyy Tekesin käynnistämiin teknologiaohjelmiin. Tutkimuslähtöisten liiketoimintaideoiden etsintä tuotti 146 jatkokehityskelpoista ideaa. Alkavia yrityksiä Tekesin asiakkaissa oli 92. Uusia asiakkaita Tekes sai 385.
Projektien kokonaisbudjetti on 825 miljoonaa euroa, josta Tekesin osuus on 381 milj. euroa. Rahoituksesta 237 miljoonaa euroa kohdistui yritysten ja 144 miljoonaa euroa yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten projekteihin. Yritysten projektien rahoituksesta puolet kohdistui pk-yrityksille ja yli kaksi kolmasosaa alle 500 hengen yrityksille.
Rahoitusta vaille jäi lähes 650 yritysten projektia, joista olisi yritysten omien arvioiden mukaan syntynyt lähes 240 uutta tai korvaavaa tuotetta, yli 120 palvelua ja lähes 80 tuotantoprosessia.
- Tällä hetkellä jätämme käyttämättä merkittävän mahdollisuuden talouskasvumme kiihdyttämiseen, Saarnivaara korostaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen 15:01
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin 17:11
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla 16:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler 22:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
OAJ älähtää opettajien nettikiusaamisesta
28.05.2007 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on huolissaan opettajiin kohdistuvasta kiusaamisesta internetissä. Ylen uutisen mukaan OAJ vaatii välitöntä puuttumista kiusaamistapauksiin sen sijaan, että asia kuitattaisiin huumorilla.
Kolme vuotta sitten
Yritysten päätelaitteet Atean Pesutykkiin
28.05.2009 Atea tarjoaa uutta Pesutykki-palvelua pitämään yritysasiakkaiden päätelaitteet ohjelmistoineen ajan tasalla kuukausimaksua vastaan.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi